Reflektoiva teksti – Siiri Varhala

Määrätietoinen löytää tien – mutta kenen tien?

Johdanto

Instagramissa menestys näyttää helpolta. Linkedinissä se on uusia titteleitä ja rahoituskierroksia. Podcasteissa urastaan kertovat ihmiset puhuvat 80-tuntisista työviikoista kuin se olisi kunniamerkki. Jossain vaiheessa nielaisin tämän narratiivin sellaisenaan: että menestykseen kuuluu uhrautuminen, grindaaminen, ehkä parisuhteen tai henkilökohtaisen onnellisuuden sivuuttaminen ”kunnes pääsee perille”. Ajattelin, että onnellisuus olisi liikaa mukavuusalueella pysymistä. Että jos haluan olla onnellinen, en voisi samaan aikaan olla menestynyt.

Kunnes tänä vuonna jouduin kohtaamaan kysymyksen, joka hajotti tuon ajattelumallin kokonaan.

Sain mahdollisuuden lähteä rakentamaan liiketoimintaa, jossa kaikki oli valmiina: sijoittaja, kymmeniä tuhansia euroja alkuinvestointia, mentorointi, verkostot. Ikään kuin syöttö lapaan. Harva 23-vuotias saa tuollaista mahdollisuutta. Silti kieltäydyin.

Miksi?

Koska tajusin: haluan nauttia matkasta ja tehdä siitä omanlaisen. Idea ei tuntunut omaltani. Se tuntui jonkun muun määrittelemältä menestykseltä. Ja jos en olisi läsnä siinä hetkessä, tuossa projektissa, olisin ollut poissa omasta elämästäni. Kuten Naval Ravikant toteaa Chris Williamsonin Modern Wisdom -podcastin jaksossa 44 Harsh Truths About The Game Of Life: ”Any moment when you’re not in that moment, you are dead to that moment” (Williamson, 2025).

Tämän reflektoivan tekstin kirjoitan George S. Clasonin Babylonin rikkain mies -kirjan viisauden ympärille: ”Määrätietoinen löytää tien” (Clason, 2022, s. 124). Mutta kysymys kuuluu: löytääkö määrätietoinen jonkun muun tien vai omansa? Yhdistän tähän pohdintaani Ravikantin ajatuksista sekä omat havaintoni siitä, mitä menestys ja määrätietoisuus oikeasti tarkoittavat kun ne määritellään omilla, ei yhteiskunnan ehdoilla.

Täydellinen paperilla

Inspiroiduin kirjoittamaan tämän esseen juuri tuon tilanteen jälkeen. Istuin palaverissa, jossa minulle tarjottiin kaikkea mitä nuori yrittäjä voisi toivoa: markkinarakoon sopivaa ideaa, jonka validointi oli jo aloitettu, sijoittajaa, joka uskoi visioon, kymmeniä tuhansia euroja alkupääomaa ja osaavaa tiimiä. Paperilla se oli täydellinen tilaisuus. Kaikki merkit viittasivat siihen, että tämä olisi järkevä päätös. Mutta jokin tuntui väärältä. En puhu pelosta. Ero intuitiivisen varoituksen ja pelon välillä on seuraava: pelko haluaa suojella mukavuusaluettani, intuitio puolestaan ohjaa kohti sellaista, missä voin olla oma itseni, elää arvojeni mukaan ja samalla kehittyä.

Istuin siinä palaverissa ja mietin: voisinko nähdä itseni tekemässä tätä kolmen, neljän, viiden vuoden päästä? Näinkö itseni aamuisin herääväni innoissani tästä projektista? Ravikant puhuu siitä, miten todella menestyneet ihmiset eivät istuneet opiskelemassa menestyksen formuloita vaan lähtivät vain tekemään. Heillä oli ylivoimainen halu onnistua juuri siinä asiassa, jota tekivät (Williamson, 2025). Minulla ei ollut tuota tunnetta. Minulla oli looginen analyysi: ”Tämä voisi toimia. Tämä voisi tehdä rahaa.” Mutta mielestäni raha ei ole elämän todellinen valuutta. Fokus on.

Ymmärsin, että olisin käyttänyt seuraavat vuodet, tuhansia tunteja, päiviä, hetkiä, johonkin, mikä ei ollut minun. Olisin ollut läsnä vain paperilla, mutta poissa omasta elämästäni. Olisin käynyt palavereissa, tehnyt strategioita, raportoinut sijoittajille. Mutta olisinko ollut siellä oikeasti? Siksi sanoin ei.

Onni ja tulos mahtuvat samaan kalenteriin

Pitkään ajattelin, että onnellisuuden valitseminen tarkoittaisi kunnianhimon menettämistä. Että jos en olisi valmis tekemään kovaa työtä ja uhrauksia, en voisi menestyä. Ajattelin, että menestys vaatii aina jotain: vapaa-aikaa, ihmissuhteita, mielenterveyttä. Olen oppinut varhain, että hyvät asiat vaativat työtä, mutta ajattelin myös, että onnellisuus olisi liikaa mukavuusalueella pysymistä, eikä siitä voisi seurata todellista menestystä ja kehitystä.

Ravikant kysyy: tekisikö onnellisuus sinusta vähemmän menestyneen? Hän väittää päinvastaista. Kun olet onnellisempi, teet asioita, jotka ovat linjassa onnellisen version kanssasi (Williamson, 2025).

En menettäisi kunnianhimoani, jos päättäisin olla onnellinen. Päinvastoin: tekisin asioita joissa olen paras ja mistä nautin, ja se toisi sekä onnellisuutta että menestystä. Tuskin katsoisin itseäni taaksepäin ja toteaisin: ”Tuo onneton versio itsestäni oli menestyneempi.” Ehkä hän olisi saanut enemmän rahaa aikaisemmin tai paremman tittelin. Mutta olisiko hän ollut menestyneempi? En usko.

Clasonin (2022, s. 124) mukaan määrätietoinen löytää tien. Mutta kysymys kuuluu: minkä tien? Sen selvittäminen vaatii brutaalia rehellisyyttä itselle siitä, mikä saa sinut tuntemaan olevasi elossa.

Aitous käytäntöön

Ravikant: “You escape competition through authenticity.” En tulkitse tätä brändipuheeksi vaan työkaluksi. Kysyn mitä osaan luonnostani, missä kiinnostus kantaa ilman ulkoista pakkoa ja miten siitä syntyy arvoa muille. Kun Naval tiivistää “productize yourself”, luen sen suuntana rakentaa tekeminen vahvuuksien ympärille. Kun tekeminen on linjassa, kurinalaisuus seuraa kalenterissa, ei motivaatiopuheissa (Williamson, 2025).

Jos yritän tehdä samaa kuin kaikki muut, copypasteta jonkun muun menestysreseptiä, kilpailen tuhansien muiden kanssa samasta palasta. Kaikilla on samat työkalut, samat strategiat, samat markkinat. Mutta jos tekee jotain, mikä tuntuu innostavalta itselle mutta tuntuu työltä muille, niin ehkä se on kannattavampaa kuin kiiltävät ideat ilman merkitystä itselle. Löydä se, mikä tuntuu sinusta leikiltä mutta näyttää muille työltä (Williamson, 2025).

Tämä ei tarkoita, ettei työ olisi rankkaa. Se tarkoittaa, että rakkaus prosessiin kantaa läpi vaikeiden hetkien. Jos rakennat yritystä vain exittia varten, viiden vuoden päässä olevaa mahdollista rahallista lopputulosta, olet kuollut jokaiselle hetkelle ennen sitä. Jos rakennat, koska rakastat rakentamista, olet elossa jokaisessa hetkessä. Näet ongelmat haasteina, jotka vievät sinua eteenpäin, etkä esteinä, jotka pitää kestää.

Clasonin (2022) kirjassa seurataan hahmoja, jotka rakentavat varallisuuttaan pikkuhiljaa, oppien virheistään ja tekemällä viisaita päätöksiä. Keskeinen opetus on, että määrätietoinen ei anna periksi, mutta hän myös tietää, milloin muuttaa suuntaa. Määrätietoisuus ei ole jääräpäisyyttä väärällä tiellä, niin kuin se on välillä itselläni ollut. Se on rohkeutta tunnustaa: ”Tämä ei ole minun tieni” ja lähteä etsimään omaa.

Tämä on ollut yksi vaikeimmista opeista. Koska ympärillämme on niin paljon painetta pysyä kurssilla, olla johdonmukainen, näyttää siltä, että tietää mitä tekee. Mutta ehkä viisain asia, mitä voi tehdä, on myöntää: en tiedä. En tiedä vielä, mikä on se oikea tie. Mutta tiedän, että tämä ei ole se.

Hakufunktio

Ravikant kuvaa elämää hakufunktiona: etsit sitä asiaa, joka toimii. Kun löydät sen yhden asian, se maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Jos löydät elämän kumppanisi, voit rakentaa suhteen päälle. Sillä ei ole väliä, oliko sinulla 50 epäonnistunutta treffiä ennen sitä. Sama pätee liiketoimintaan: kun löydät sen yhden yrityksen, johon haluat investoida mahdollisesti vuosia, sillä ei ole väliä, montako pientä epäonnistumista sinulla oli ennen sitä (Williamson, 2025).

Epäonnistumisten määrällä ei ole merkitystä. Siksi ei ole järkeä olla pessimisti. Haluan olla optimistinen yleisellä tasolla: ”Jotain tässä tulee toimimaan.” Mutta skeptinen yksityiskohtien suhteen: ”Onko juuri tämä se oikea?” (Williamson, 2025).

Ei ole väliä, montako projektia hajoaa käsiini. Ei ole väliä, montako ideaa ei toimi. Koska määrätietoinen löytää tien. Uudestaan ja uudestaan. Kunnes löytää sen, mikä resonoi niin syvälle, ettei voi olla tekemättä sitä.

Se tarkoittaa myös sitä, että pitää olla valmis kokeilemaan nopeasti ja leikkaamaan tappiot yhtä nopeasti. Jos jokin ei toimi, ei kannata roikkua siinä vuosia. Parempi myöntää: tämä ei ollut se, ja lähteä etsimään seuraavaa. Tämä vaatii nöyryyttä. Se vaatii rohkeutta näyttää epävarmalta. Mutta se on tapa löytää se oikea asia.

Ravikant toteaa: elämässä on kaksi vaihetta. Ensin etsit ja sanot usein kyllä. Kun löydät suunnan, sanot lähes kaikkeen ei. Oma tarkistuslista ennen kyllä-vastausta:

Jos lista ei täyty, en oleta että idea on huono. Oletan, että se ei ole minulle oikea juuri nyt. Kun määrittely on kirkas, päätökset helpottuvat (Williamson, 2025).

Mihin vaihdat huomiosi?

Happiness Naval -merkityksessä on ok-olo tässä ja nyt. Täysi kontrolli tappaa yllätyksen. Täysi kaaos syö turvan. Toimiva rytmi syntyy, kun suojaa kalenterista tilaa ajattelulle ja jättää tilaa myös yllätyksille. Kun olen oikeassa tekemisessä, työ tuntuu kevyemmältä, ei siksi että se olisi helppoa, vaan siksi että se on omaa (Williamson, 2025).

Tämä kolahti minuun onneksi oikeaan aikaan, koska olin juuri päättänyt kieltäytyä projektista, joka papereilla olisi ”parantanut elämääni”. Mutta olisinko ollut onnellinen? En. Olisin tehnyt työtä, joka ei tuntunut omaltani, toivoen, että viiden vuoden päästä mahdollisessa exitissä kaikki olisi sen arvoista.

Mutta elämä menee nopeasti. Meillä on suunnilleen vain n. 4000 viikkoa. Jos en ole läsnä tässä hetkessä juuri nyt, tässä projektissa, tässä päätöksessä, olen kuollut sille hetkelle. Ja hetket ovat ainoa asia, mitä meillä on.

Tämä ei tarkoita, ettei olisi tavoitteita. Mutta tavoitteiden ei pitäisi olla pakenemista tästä hetkestä. Niiden pitäisi olla ilmaisua siitä, kuka olen juuri nyt. Jos tavoitteeni olisi exit viiden vuoden päästä, mutta kaihdan päiviä ennen sitä, mikä on pointti? Mitä teen niillä rahoilla, jos en ole oppinut nauttimaan prosessista?

Kun 99 prosenttia on matkaa, millaisen teet siitä?

Kaikkihan sen tietävät, että matka on arvokkaampi kuin määränpää. Mutta miksi se on niin vaikeaa muistaa joka päivä? Ravikant sanoo, että matka on kaikki mitä meillä on. 99 prosenttia ajastamme kuluu matkalla. Millainen matka se on, jos et aio nauttia siitä? (Williamson, 2025).

En voi enää katsoa menestystä pelkästään lopputuloksena. En voi ajatella, että ”kunhan pääsen sinne, sitten olen onnellinen”. Koska ”sinne” ei ole olemassa. On vain tämä hetki, ja seuraava, ja seuraava. Ja kun saavutan sen tavoitteen, johon olen pyrkinyt, se tuntuu hyvältä ehkä hetken. Sitten siihen tottuu. Ja sitten haluan jotain uutta.

Clasonin (2022) Babylonin rikkain mies opettaa, että varallisuus rakennetaan pikkuhiljaa, viisaasti, kärsivällisesti. Mutta kirja ei kerro, että pitäisi kärsiä ja oppia kaikki kantapään kautta matkan aikana. Päinvastoin: viisas ihminen nauttii prosessista. Hän rakastaa oppimista, kasvua, haasteita. Ja juuri se on määrätietoisuutta: löytää tie, jota rakastat kulkea. Ei tie, joka vie sinut nopeimmin johonkin ulkopuolelta määriteltyyn päämäärään.

Uudestaan ja uudestaan

Tämä teksti on syntynyt hetkestä, jolloin sanoin ei. Ei rahoitukselle, ei ”täydelliselle mahdollisuudelle”, ei jonkun muun määrittelemälle menestykselle. Ja se tuntui vapauttavalta. Koska ymmärsin: älykkyyden todellinen testi on se, saatko elämästä sen, mitä haluat. Ja siinä on kaksi osaa. Ensimmäinen osa on saada se, mitä haluat – eli tietää, miten sen saa. Toinen osa on haluta oikeita asioita alun alkaenkin (Williamson, 2025). En välttämättä tiedä vielä ihan kaikkea siitä, miten saada haluamani asiat, mutta tiedän, että ainakin haluan oikeita asioita ja ettei se ollut tuo projekti. Ja olen rauhassa sen kanssa. Koska määrätietoinen löytää tien. Uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Tämä ei tarkoita, että olisin antanut periksi. Päinvastoin. Olen antanut itselleni luvan etsiä. Luvan kokeilla. Luvan epäonnistua. Ja luvan sanoa ei silloin, kun jokin ei tunnu omalta.

Tie, joka valitsee takaisin

Ehkä koko tästä prosessista tärkein yrittäjyysoppi oli tämä: joskus vaikein mutta välttämättömin päätös on sanoa ei rahalle ja kyllä intuitiolle. Raha puhuu kovaa, se lupaa nopeutta, statusta ja turvaa, mutta jos suunta ei resonoi, siitä tulee kallein mahdollinen pääoma, sillä se veloittaa huomion ja ilon. Intuitio ei ole mitään mystiikkaa vaan tiivistymä havainnoista, arvoista ja pienistä varoitusmerkeistä, joita järkiperusteet eivät ehdi kirjata. Kun sanoin ei, valitsin pitkän pelin: mieluummin hidas ”kyllä” oikealle asialle kuin nopea ”kyllä” väärälle. Se on hemmetin vaikeaa, mutta juuri sitä kurinalaisuutta yrittäjyys minulta vaatii.

Kysynkin sinulta: oletko aina ollut itsellesi rehellinen siitä, mitä menestys ja määrätietoisuus todella tarkoittavat sinulle, vai oletko elänyt jonkun muun määritelmää?