Psykologinen turvallisuus Valajassa

Taika Ahvenlammi

PSYKOLOGINEN TURVALLISUUS VALAJASSA 

Johdanto 

Syksyllä Valajassa psykologinen turvallisuus nousi toistuvasti keskusteluun. Erityisesti ensimmäinen palautepaja toimi herätyksenä: tilanne oli opettavainen, mutta ei millään tavalla psykologisesti turvallinen, mitä puimmekin jälkikäteen yhdessä. Muistan itse tilanteessa tunteen, jossa palautteen vastaanottaminen vaati enemmän selviytymistä kuin oppimista. Vaikka tarkoitus oli hyvä, kokemus teki näkyväksi sen, miten haavoittuvaisia olemme tiiminä, kun rakenteet ja toimintatavat eivät vielä tue erilaisten ihmisten turvallista osallistumista. 

Tässä tekstissä reflektoin psykologista turvallisuutta Valajan kontekstissa omien kokemusteni kautta. Pohdin erityisesti sitä, miksi teema mielletään tiimissämme usein väärin ja miksi keskustelu ajautuu helposti vastakkainasetteluun: hiljaiset vastaan äänekkäät, introvertit vastaan ekstrovertit. Ongelmaksi nimetään usein pajojen dynamiikka, eli se, että osa ei puhu ja osa täyttää tilan äänellään. 

Omasta näkökulmastani tämä keskustelu tuntuu usein pyörivän paikallaan. Olen huomannut, että Valajassa hiljaisuus tulkitaan herkästi ongelmaksi, vaikka se voi olla myös merkki turvallisesta havainnoinnista tai pohdinnasta. En tarkoita, että hiljaisten pitäisi pysyä hiljaa tai äänekkäiden vaimentaa itsensä. Sen sijaan tarkastelen psykologisen turvallisuuden rakentumista psykologisten faktojen ja omien kokemusteni kautta: miksi turvallinen dynamiikka ei synny itsestään ja miksi se vaatii tietoista työtä, yhteisiä pelisääntöjä ja empatiaa (Edmondson, 2019). 

Mitä tarkoittaa teeman väärin mieltäminen? 

Meillä oli syksyllä pajassa vieraana organisaatioiden kehittämisen ja valmennuksen ammattilainen Marianne Murto auttamassa tiimiämme erityisesti psykologisen turvallisuuden näkökulmasta. Jotenkin osuuskuntamme dialogi palasi aina samaan ongelmaan: pajadynamiikkaan, eli ongelmaan nimeltä hiljaiset ja äänekkäät. Emme osanneet tarkastella aihetta siitä näkökulmasta, että näiden ei tarvitse kilpailla keskenään. 

On selvää, että molempien on tultava vastaan parhaansa mukaan, mutta tärkeintä olisi rakentaa pohjalle psykologisesti turvallinen tila, jotta se edellyttäisi molemmista suunnista vastaan tulemisen. 

Psykologinen turvallisuus ei ole kiva teema vaan tavoite, joka vaatii töitä 

Psykologinen turvallisuus kuvataan usein yksinkertaisuudessaan sellaisena tilana, jossa kaikilla on hyvä olla ja jossa uskaltaa tuoda ajatuksensa esiin ilman pelkoa nolatuksi tulemisesta. Tämä on totta, mutta samalla liian kevyt määritelmä. Psykologinen turvallisuus ei ole fiilis tai hetkellinen tunnelma, vaan pitkän ajan tulos. Amy Edmondson (2019) määrittelee psykologisen turvallisuuden jaettuna uskomuksena siitä, että tiimissä on turvallista ottaa ihmissuhderiskejä, esimerkiksi kysyä, olla eri mieltä, myöntää virhe tai tuoda keskeneräinen ajatus esiin. Tällaista tapahtuu dialogissamme usein, jonka kautta voisimme luulla, että psykologinen turvallisuus on hyvällä mallilla. Näin ei kuitenkaan ole, ennen kun jokainen tiimissämme voi allekirjoittaa sen, ja huomaan, ettei kaikki koe niin. Siksi se vaatii työtä. 

Psykologinen turvallisuus syntyy rakenteista, toimintatavoista ja toistuvista kokemuksista. Siitä, miten yhteisiä tilaisuuksia johdetaan, miten palautetta annetaan, kenen ääni kuuluu ja milloin, ja mitä tapahtuu, jos joku sanoo jotain keskeneräistä, erilaista tai epäsuosittua. Psykologisesti turvallinen ympäristö ei synny viikoissa, eikä varsinkaan sillä, että todetaan ääneen ”meillä pitäisi olla psykologinen turvallisuus”. 

Psykologinen turvallisuus on tavoite, joka vaatii työtä, myös epämukavaa työtä. Se vaatii itsereflektiota, omien toimintatapojen kyseenalaistamista ja halua nähdä vaivaa toisten hyväksi, ei vain oman kokemuksen parantamiseksi. 

Ujous tai introverttius ei ole vamma vaan voima – mutta nyky-yhteiskunnassa se harvoin nähdään 

Nyky-yhteiskunta palkitsee näkyvyyttä, nopeaa reagointia ja ääneen ajattelua. Kokouksissa arvostetaan usein sitä, kuka puhuu eniten, nopeimmin ja varmimmin. Olen huomannut Valajassa saman ilmiön: usein samat äänet kuuluvat pajoissa, ja hiljaisemmat jäävät taka-alalle, vaikka voisi olla annettavaa. 

Ujous ei tarkoita osaamattomuutta eikä introverttius passiivisuutta. Usein päinvastoin: hiljaisemmat ihmiset ajattelevat syvällisesti, havainnoivat ryhmän dynamiikkaa ja muodostavat harkittuja näkemyksiä. Omalla kohdallani koen usein tarvitsevani enemmän aikaa ajatusten muotoiluun, mikä tekee spontaanista keskustelusta välillä haastavaa isossa porukassa, vaikka sisältö olisi minulle tuttua. 

Ongelma ei ole introverteissä, vaan ympäristöissä, jotka on rakennettu vain yhtä tapaa olla ja osallistua varten. Jos turvallinen osallistuminen edellyttää äänekästä itsensä esiin tuomista, suuri osa potentiaalista jää käyttämättä, ja samalla psykologinen turvallisuus heikkenee koko tiimissä. En sano, että pajat olisi rakennettu vain äänekkäitä varten, mutta haluan poistaa vastakkainasettelun erilaisuutta korostamalla. 

Maailma tarvitsee introverttejä 

Maailma tarvitsee introverttejä aivan yhtä paljon kuin ekstroverttejä. Tiimi tarvitsee kuuntelijoita, analysoijia, rauhoittajia ja syventäjiä. Kysymys ei ole siitä, pitäisikö introverttien muuttua äänekkäämmiksi tai että “revitäänkö heidän käsistään klapit yhteiseen nuotioon” vaan siitä, annetaanko heidän osallistua omalla tavallaan. 

Viimeisimmissä keskusteluissa hiljaisempien osallistaminen kysymällä kysymyksiä on yksi hyvä tapa, samoin viime aikoina enemmän käytetty fish bowl -harjoitus, mutta jatkuva palaute siitä, ettei tuonut keskusteluun lisäarvoa ei ainakaan lisää osallistumista. 

Valajassa suhtautuminen hiljaisuuteen on ajoittain ristiriitaista. Hiljaisuus tulkitaan helposti välinpitämättömyydeksi tai osallistumattomuudeksi, vaikka se voi tarkoittaa keskittymistä, pohdintaa tai tarvetta enemmän aikaa ajatusten muotoiluun. 

Palautteenanto Valajassa ja metodit, jotka tukevat psykologista turvallisuutta 

Palautteenanto on yksi keskeisimmistä psykologisen turvallisuuden rakentajista tai sen romuttajista. Valajassa palautepajat ovat opettavia, mutta ne ovat myös paljastaneet, miten helposti hyvä tarkoitus voi kääntyä turvattomaksi kokemukseksi, ja miten palautetta olisi tästä näkökulmasta paras jatkossa antaa. 

Psykologisesti turvallinen palaute ei tarkoita pehmeyttä tai kriittisyyden puutetta. Se tarkoittaa rakennetta, ennakoitavuutta ja kunnioitusta. Selkeät raamit, kirjallinen palaute suullisen rinnalla,kahdenkeskeinen palaute, jossa keskustelu aiheesta on spontaania, reflektiiviset menetelmät ja mahdollisuus valmistautua tukevat erityisesti niitä, joille nopea reagointi tai rakentava palaute kahdenkymmenen ihmisen edessä ei ole luontevaa. 

Menetelmät, jotka jakavat puheenvuoroja tasaisemmin, antavat aikaa ajattelulle ja normalisoivat keskeneräisyyden, lisäävät koko tiimin turvallisuutta. Eivät vain hiljaisten. 

Avaa silloin kun… – oikeita tapoja toimia, kun ihmisenä olo tuntuu hankalalta 

Dr. Julie Smithin teos Avaa silloin kun… kokoaa konkreettisia tapoja toimia tilanteissa, joissa ihmisenä oleminen tuntuu hankalalta. Kirja on auttanut minua sanoittamaan kokemuksia, joita olen kokenut myös Valajassa, erityisesti tilanteissa, joissa oma tapa olla ei tunnu sopivan vallitsevaan kulttuuriin. 

Smith (2025) muistuttaa, että psykologinen turvallisuus ei synny siitä, että kaikki ovat samanlaisia, vaan siitä, että erilaisuudelle on tilaa. Ajatus resonoi vahvasti omiin kokemuksiini Valajassa: olen kokenut sekä hetkiä, joissa olen tuntenut kuuluvani joukkoon, että hetkiä, joissa olen vetäytynyt, koska tila ei ole tuntunut turvalliselta. 

Smith nostaa esiin ajatuksen, että ”ette voi muodostaa tiimiä, jos siinä ei voi olla kahta voittajaa” (Smith, 2025). Jos äänekkäät ja hiljaiset eivät mahdu samaan tilaan sellaisina kuin ovat, kyse ei ole tiimistä vaan kilpailuasetelmasta: kuka toimii oikein ja kuka on häviäjä. 

Tällä hetkellä Valajassa näkyy ajoittain vastakkainasettelua erilaisten osallistumistapojen välillä. Tämä on ymmärrettävää, kun 22 ihmistä opettelee vasta toimimaan yhdessä ja rakentamaan yhteisiä toimintamalleja. Tällaisessa vaiheessa psykologinen turvallisuus ei kuitenkaan näy puheissa, vaan siinä, miten toisiamme kohtelemme arjen tilanteissa. 

“Keskitymme yleensä niin tiiviisti siihen, tunnemmeko itse kuuluvamme joukkoon…” 

Keltikangas-Järvinen (2019) sanoo osuvasti, että “keskitymme yleensä niin tiiviisti siihen, tunnemmeko itse kuuluvamme joukkoon, että emme tule ajatelleeksi toisten kokemusta, tai sitä, pystymmekö tekemään jotain heidän hyväkseen” (Ujot ja introvertit).  

Tämä ajatus tiivistää psykologisen turvallisuuden ytimen. Kyse ei ole vain omasta turvallisuuden tunteesta, vaan vastuusta toisia kohtaan. Psykologinen turvallisuus ei ole yksilön projekti, vaan yhteinen sopimus. 

Kun siirrämme katseen omasta kokemuksestamme toisten kokemuksiin, alamme rakentaa tilaa, jossa useampi tapa olla ihminen on sallittu. Vasta silloin psykologinen turvallisuus lakkaa olemasta ”kiva teema” ja muuttuu todelliseksi, yhteiseksi tavoitteeksi. 

Yhteenveto: molempia tarvitaan – ilman kilpailuasetelmaa 

On tärkeää korostaa, että psykologisen turvallisuuden haasteet Valajassa eivät johdu ekstroverteistä, äänekkäistä tai aktiivisesti tilaa ottavista ihmisistä. Heissä ei ole vikaa, aivan kuten ei ole vikaa introverteissä tai hiljaisemmissa tiimiläisissäkään. Ongelma syntyy vasta silloin, kun erilaisista tavoista olla tehdään vastakkainasettelu tai kilpailu: kuka osallistuu oikein, kuka väärin, ja kenen tapa arvokkain. 

Psykologinen turvallisuus murenee erityisesti silloin, kun tiimi ajautuu kilpailuasetelmaan hiljaisten ja äänekkäiden välillä. Tällöin huomio siirtyy yhteisestä oppimisesta oman aseman puolustamiseen. Sen sijaan toimiva tiimidynamiikka näyttää juuri siltä, miltä tiimi näyttää: erilaiselta, epätasaiselta ja monimuotoiselta. Juuri tämä monimuotoisuus on tiimin vahvuus. 

Sekä introverteiltä että ekstroverteiltä vaaditaan vastaan tulemista. Hiljaisempien on joskus uskallettava astua epämukavuusalueelle, ja äänekkäämpien on opeteltava antamaan tilaa ja sietämään hiljaisuutta. Tämä ei kuitenkaan voi tapahtua kilpailun kautta, vaan yhteisestä ymmärryksestä. Psykologinen turvallisuus ei synny siitä, että joku voittaa, vaan siitä, että kenenkään ei tarvitse hävitä ollakseen osa tiimiä. 

Lähdeluettelo 

Edmondson, A. C. (2019). The fearless organization: Creating psychological safety in the workplace for learning, innovation, and growth. Wiley. (Chatgpt) https://chatgpt.com/c/6942fa43-0664-8332-be5b-1579d0244aad 

Smith, J. (2025). Avaa silloin kun… (suom. painos). Otava. Bookbeat. 

Keltikangas-Järvinen, L. (2019). Ujot ja introvertit. WSOY. Bookbeat. 

Chatgpt tektsin lopulliseen muotoiluun. https://chatgpt.com/c/6942fa43-0664-8332-be5b-1579d0244aad