
Esipuhe
Aion nyt kirjoittaa yhdeltä istumalta raakaa, editoimatonta tekstiä siitä, miksi Elda epäonnistui. Nyt tyhjää paperia tuijottaessani, en edes vielä tiedä itse selkeää syytä. Ajatusten vuodattaminen ja pieni reflektiohetki lienee siis paikallaan. Aion myös pohtia avainoppejani siitä, mitä opin itsestäni vuoden mittaisen startup-yrittäjyystaipaleeni aikana. Tässä tekstissä en käsittele niinkään bisnespuolta, vaan enemmän yrittäjyyden henkistä puolta.
Päätös Eldan lopettamisesta on ollut yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä. Asian puntaroiminen on tuntunut elämän risteyskohdalta, jossa on täytynyt mennä yllättävän syvälle itseensä ja omiin arvoihinsa. Kuka olen, kuka haluan olla ja mitä haluan elämältä?
Ensimmäinen tunne, mitä Eldan lopettamisesta syntyy on suru. Harmittaa se, ettemme pystyneetkään toteuttamaan yhteistä unelmaamme. Olemme saaneet hurjan määrän tukea tutuilta ja tuntemattomilta. Tuntuu siltä, että olisimme jollain tavalla onnistumisemme velkaa kaikille niille, ketkä ovat uskoneet meihin, tai keitä olemme inspiroineet kokeilemaan omaa juttuaan. Harmitus tilanteesta on tietenkin normaalia, sillä jos ei yhtään harmittaisi, eihän tämä olisi merkannutkaan mitään. Samalla lopettaminen herättää helpotusta siitä, että tietoisesti valitsee itsensä, oman terveytensä ja hyvinvointinsa.
Epäonnistuminen ei ole missään kohdassa pelottanut itseäni. Ainoana tapana epäonnistua nään elämässäni sen, etten uskalla edes yrittää. Joku voisi tässä kohtaa leimata itsensä epäonnistujaksi tai luovuttajaksi, mutta en nää sen hyödyttävän elämääni millään tavalla, joten leimaan itseni yksinkertaisesti yrittäjäksi. Oon meinaan ainakin yrittänyt.
Nyt muutama oppi, mitä olen yrittäjänä oivaltanut.

Laita ensin oma happinaamari
Yksi hienoimmista asioista, jonka yhdessä teimme, oli muiden työllistäminen. Elda otti huostaansa kaksi AMK-harkkaria suorittamaan työharjoittelunsa, ja toinen teki myös opinnäytetyönsä Eldalle. Jonnan loistava oppari on luettavissa täällä! Teimme tiivistä yhteistyötä myös eläkeläisten kanssa, joka oli sekä meille, että heille hyvin merkityksellistä. Johdimme eri osastoja ja yritimme kolmistaan saada organisaatiorakenteemme pyörimään mahdollisimman tehokkaasti.
Itse olin toimarin roolissa ja vastasin meidän markkinoinnista ja brändäyksestä. Aika pian ymmärsin, että tuplaroolin vetäminen oli hyvin hankalaa. Kokonaiskuva ja visio tuntui olevan itselläni hyvin hanskassa, mutta hankalalta tuntuivat kaikki asiat, missä en ole hyvä. Esimerkiksi hallinto, kriisisuunnitelmat, kirjanpito, excelit, ja muut asiat mistä oli luovuus kaukana tuntuivat itselle hankalilta ja raskailta. Tuntui siltä, että kyseiset asiat veivät vain kauemmas ja kauemmas ydinliiketoiminnasta. Useinmiten tuntui siltä, että kaikki vastuu tuli omalle lautaselle, vaikka asia ei edes ollut näin. Samalla myös halusin innostuneena vaikuttaa kaikkeen ja sen vuoksi asioiden priorisointi tuntui hankalalta. Usein “tylsät” asiat, joilla en nähnyt itse paljon painoarvoa jäivät roikkumaan ja mieluisat asiat tuli tehtyä ripeästi.
Ristikangas ym. (2021) käsittelevät Valmentava tiimin johtaminen -teoksessa yhdessäohjautuvuutta, jossa vastuu tiimin toiminnasta ei ole ainoastaan johtajalla, vaan sitä jaetaan koko tiimin kesken. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli yksi Eldan johtamisen suurimmista haasteista. Otin itse helposti liikaa vastuuta samalla, kun yhteinen vastuunjako ja omistajuus olisivat vaatineet selkeämpiä rakenteita.
Päivittäiset pitkät to-do-listat ja johtajan titteli toivat mukanaan painetta. Samalla piti hoitaa kaikki muut kouluasiat, sekä palkkatyöt. Normaalina viikkona työskentelin keskimäärin noin 50-60h. Tähän päälle tietenkin vielä kaikki muu normaali elämä – harrastukset, parisuhde, perhe, ystävät, koti, laskut, pyykit, – kyllä te tiedätte. Rankinta oli kuitenkin ehkä jatkuva ajatustyö, joka ei käytännössä koskaan loppunut. Kaiken mahdollisen ajan kuuntelin bisneskirjoja tai podcasteja, jotka kertoivat miten olla vielä vähän parempi. Elda oli viimeinen asia mitä ajattelin kun menin nukkumaan ja ensimmäinen, kun heräsin. Heräsin viikossa useampia kertoja myös yöllä ja ymmärsin nähneeni Eldasta unta. Ymmärsin, ettei se tee hyvää.
Kaiken tämän tein siksi, että halusin pohjimmiltani auttaa eläkeläisiä löytämään ystäviä. Myöhemmin halusin, että tiimiläiseni onnistuisivat. Sitten halusin, että kaikki meistä inspiroituneet onnistuisivat. Pian ymmärsin, että en voi kaataa muiden kuppeihin, jos oma kuppini on tyhjä. Maailman pelastaminen, yhteiskunnallisen kriisin ratkaiseminen ja nuorten työllistäminen ovat kaikki hienoja tavoitteita. Näiden tavoitteiden saavuttaminen tarvitsee kuitenkin terveen tekijän, kuka ei ole polttanut itseään loppuun ennen kun on edes päässyt alkuun.

Kukaan ei palkitse ylisuorittajaa
Tästä päästäänkin suoraan toiseen oppiini, joka on jatkumoa edelliselle. Nykyajan työorientoitunut kulttuuri ja etenkin startup-kupla, jossa myös elimme, ohjaa hyvin urakeskeiseen elämään, jossa lähinnä vitsaillaan burn outille ja pidetään 12 tunnin työpäiviä lasten leikkinä. Sen ei kuitenkaan kuuluisi olla normaalia.
Jouduin tekemään yllättävän syvää reflektiota siitä, mikä on ajanut itseni uupumuksen rajamaille. Kuuntelin kesällä Airikka Nurmelan Ymmärrä hermostoasi – Vagushermo polkuna kehon ja mielen rauhaan -kirjaa, jossa kerrottiin, että ihmiset usein elävät harhaluulossa siitä, että innostava työ ei ajaisi samanlailla uupumukseen kuin “normaali työ” (Nurmela, 2025). Kirjaa kuunnellessani ymmärsin, että hermostoni on ollut koko vuoden jatkuvassa hälytystilassa. Tästä oli kyllä ilmassa useampia hälytysmerkkejä, mutta olin päättänyt olla huomioimatta niitä. En kuitenkaan tahdo olla ihminen, joka ei kuuntele omaa kehoaan, joten pyysin pojilta pientä kesälomaa. Tahdoin olla rauhassa ajatusteni kanssa, ilman jatkuvaa touhotusta. Tänä aikana mietin paljon, kuuntelin itseäni, keskustelin muiden kanssa ja ymmärsin, että ehkä en lopulta haluakkaan olla jatkuvasti kiireinen, suorittaa henki hieverissä ja priorisoida työtä jaksamiseni edelle. Ymmärsin myös, että kukaan tai mikään ei palkitse minua siitä. Ehkä maine, kunnia ja raha joku päivä, mutta se ei maailmassani ole niin isoa valuuttaa, kun täysiä eletty elämä.

Uskalla tehdä – itsevarmuus syntyy vain tekemällä
Nyt kun henkinen kuormani on vuodatettu, voitaisiin siirtyä hieman positiivisempaan suuntaan. Elda kokonaisuutena oli mielestäni siistein juttu mitä olen koskaan tehnyt. Oli mahtavaa nähdä oma ajatus ja visio konkreettisena sovelluksena käyttäjän kädessä. Oli upeaa huomata, miten ihmiset innostuivat ideasta ja käyttäjät kertoivat tarvitsevansa innovaatiotamme elämäämme. Aluksi jännitti todella paljon edes kertoa ideasta kellekään, mutta lopulta itsevarmuus ja usko ideaan kasvoi valtavasti. Lopulta kailotinkin Eldasta kovaan ääneen kaikkialla ja Elda saavuttikin yli miljoona näyttökertaa eri kanavissa, mikä on kieltämättä hieno saavutus.
Yksi avainoppini oli se, että jännittää saa ja pitää, mutta silti pitää tehdä. On ihan luonnollista, että ennen pitchaamista tai puhujakeikkaa jännittää niin, että puntit tutisee. Sille ei kuitenkaan pidä antaa valtaa. On myöskin täysin normaalia, että uudet asiat tuntuvat epämukavilta ja usein tuntuu siltä, ettei osaa mitään. On vain tehtävä ja opittava. Virheille tulee antaa tilaa ja opeista pitää olla ylpeä.

Mihin kaikki sitten kaatui?
Yrittäjyys on todella henkistä, etenkin startup-yrittäjyys. Joku fiksumpi on joskus sanonut, että 90% yrittäjyydestä koostuu mentaaliisista taidoista. Näitä taitoja tuli kyllä harjoiteltua paljon, mutta ainakaan oma pääni ei vielä ollut toistaiseksi tarpeeksi kova tähän leikkiin. Itselleni ehkä mentaalisesti hankalinta ja ylipäätään masentavinta oli lukuiset tyhjät lupaukset, joita ihmiset eivät kuitenkaan pitäneet. Tällä tarkoitan lähinnä tilanteita jossa potentiaalinen asiakas, yritys tai sijoittaja innostui silminnähden ideasta ja kertoi tekevänsä kaikkensa sen eteen, myöhemmin vaan kadotakseen kokonaan. Tuntui, kun juoksisi maratonia ja joku ojentaisi sivusta huurteista vesipulloa. Kun koittaisit tarttua pulloon joku vetää sen pois kädestäsi ja joudut jatkamaan juoksemista kuivalla suulla henki hieverissä, kunnes tämä tapahtuu uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Jossain vaiheessa ei jaksa enää koittaa tarttua pulloihin ja sillon tietää, että on turha enää edes jatkaa juoksemista. Näin meille kävi. Syy lopettamiseen ei kuitenkaan löydy niistä, ketkä vesipulloja ojensivat. Syy siihen, että me emme enää jaksaneet juosta, löytyy aina peilistä.
Sanoisin, että epätoivon laakso lopulta nielaisi meidät, eikä meillä riittänyt enään voimat nousta ylös. Meillä ei ollut plan b:ta sen varalta, että emme onnistuisi saamaan rahoitusta kasaan. Meillä oli “puhuttua rahaa” noin 80 000€/130 0000€. Tällä rahalla olisimme varmasti jo saaneet aikaan paljon kaikkea ja hommat pyörimään, mutta jos jotain tässä on oppinut niin myös sen, ettei puhuttu raha tarkoita lopulta yhtään mitään. Raha koitui muutenkin ongelmaksi, sillä henkilökohtainen konkurssi koputteli ainakin omaa oveani. Tuntui, että teki kokoajan ihan älyttömästi töitä ja samanaikaisesti oli älyttömässä taloudellisessa ahdingossa.
Muutama asia olisi voinut pelastaa meidät. Niistä ensimmäisenä tulee mieleen tiimin jaksamisesta huolehtiminen, varasuunnitelmien tekeminen ja selkeämpi roolitus. Yksi konkreettinen oppi myös jokaiselle tänne asti lukeneelle on se, että jos lähdet tekemään startup-yritystä huolehdi siitä, että yrityksesi pystyy tuottamaan liikevaihtoa jo pre-seed-vaiheessa. Mitä aiemmin, sen parempi. Tämä ratkaisee itsessään jo monta ongelmaa.
Kun ymmärsimme, ettei nykyinen suunnitelmamme toimisi, tiesimme jo ne muutokset, joita meidän pitäisi tehdä. Meillä olisi käytännössä ollut jo kaikki valmiudet ja resurssit lähteä kääntämään kelkkaa, mutta into oli kuollut ja jaksaminen uupunut. Ja jos jotain olen oppinut startup-yrittäjyydestä, niin se on se, että se tehdään täydellä kiimalla tai sitten ei ollenkaan.

Loppumainingit
Käydessäni keskusteluja co-foundereideni kanssa aiheesta, tahdoin painottaa muutamaa asiaa. Halusin tehdä selväksi sen, ettemme puhuisi Eldasta epäonnistumisena. Toki olemme epäonnistuneet, mutta epäonnistumista enemmän olemme onnistuneet ja oppineet. Sen vuoksi en tahdo, että Eldan nimestä jäisi paha maku suuhun. Halusin myös painottaa sitä, että emme syyttäisi toisiamme tapahtuneesta, vaan miettisimme laajempaa kokonaiskuvaa asioista, jotka ovat johtaneet meidät tähän pisteeseen. On tietenkin tärkeää, että vastuutamme toisiamme ja annamme suoraa palautetta jokaiselle – ymmärtäen kuitenkin sen, etteivät pienet yksittäisten ihmisten teot tai tekemättä jättämiset ole olleet juurisyynä yrityksemme kaatumiseen.
Mitä Eldalle nyt käy? Sitä en tiedä. Meille on buukattu muutama keikka ja tapaaminen syksylle. Aiomme selvittää rauhassa, mikä olisi tilanteessamme järkevintä. Tahtoisin ainakin itse, että Eldan missio jäisi elämään ja joku muu yritys voisi toteuttaa Eldan tarkoitusta.
Entä mitä itselleni käy? Sitäkään en tiedä, mutta hyvin mulle varmasti käy. En huolehdi siitä liikaa. Tiedän nyt missä olen vahva ja taitava, samalla myös paremmin tiedostaen missä olen heikoimmillani ja mitä en halua tehdä. Nyt seuraavan ajanjakson tahtoisin olla enemmän rauhassa. Tahdon tehdä luovia asioita, kuten kirjoittaa, maalata ja editoida. Teen varmasti mediaa ja markkinointia, sillä siitä pidän eniten. Aion auttaa muita ja olla enemmän läsnä. Määrätietoisuuteni ja kunnianhimoni ei ole kadonnut mihinkään, mutta aion opetella eämään niin, ettei elämä ole jatkuvaa suorittamista.
Elämä vie varmasti juuri sinne, minne on tarkoituskin. Kiitos kaikille, ketkä ovat meitä tukeneet. Kiitos pojat! <3

Lähteet
Nurmela, A. (2025). Ymmärrä hermostoasi: Vagushermo polkuna kehon ja mielen rauhaan. Atena.
Ristikangas, M.-R., Lönnroth, A., Ristikangas, V., & Ristikangas, V. (2021). Valmentava tiimin johtaminen: Yhdessäohjautuvuus ja systeeminen ajattelu onnistumistekijöinä. Alma Talent.
Nyrhinen, J. (2026). Senioreille suunnatun mobiilinäytetyön suunnittelu [Opinnäytetyö, Tampereen ammattikorkeakoulu]. Theseus. https://www.theseus.fi/handle/10024/921460