Riittämättömyys

Kuuntelin Jare Tiihosen kirjan Missio vai mielenrauha ja se pisti miettimään. Kirjassa Jare pohtii muun muassa riittämättömyyden tunnetta, johon pureudun enemmän tässä tekstissä. (Tiihonen & Saari, 2025)

Riittämättömyyden tunne on äärimmäisen yleinen, eikä siinä ole mitään epätavallista. Se syntyy usein tilanteissa, joissa odotamme itseltämme enemmän kuin mihin voimavaramme juuri sillä hetkellä riittävät. Kun elämä tiivistyy — esimerkiksi ruuhkavuosien keskellä — arkeen tulee paljon yllättäviäkin haasteita. Silti moni pitää kiinni samoista vaatimuksista kuin ennen. Lopputulos on väistämätön: jaksaminen ei enää riitä, ja voimavarat kuluvat loppuun. (Mindbalance, 2022)

Vaikken enää koe näin, on tunne riittämättömyydestä varjostanut joskus elämääni. Ensimmäinen muisto liittyen kyseiseen tunteeseen juontaa juurensa varmasti ensimmäiseen parisuhteeseeni, ja sen päättymisen. Aloin miettiä miksi, miksi minä en riitä, miksi näin kävi, olisinko voinut antaa jotain enemmän. 

Uusi koulu

Mennään ajassa eteenpäin ja alla on uusi parisuhde sekä uusi koulu yläasteen jälkeen, toinen kokemukseni. Uusi koulu alkoi ja kaikki sujui vielä hyvin, viikot vierivät eteenpäin, kun minulle iski tunne siitä, onko tämä riittävästi. Aloin siis pohtimaan, olenko vähemmän ihmisenä, koska moni ystäväni, sekä myös silloinen kumppani menivät lukioon. Koin tästä pitkään syyllisyyttä, että en antanut riittävästi vaan tyydyin helppoon. Vaikkei tämä tietenkään pidä paikkaansa ja jälkeenpäin ajateltuna aivan typerä juttu, joka oli pelkästään oman pääni luoma ajatus, ei kenenkään muun. Tähän aikaan elämästä kävin myös pohjalla, jonne en kenenkään halua joutuvan, pääsääntöisesti kokonaan oman pään, ja sen kehittämien ajatusten takia minulle kehittyi lääkärin sanoin paha masennus. Myös tämä on osalta varmasti vaikuttanut seuraaviin kokemuksiin ja siihen, kuinka päässäni käyn läpi asioita ja kuinka koen ne. 

Valmistuminen ja armeija

Armeijassa halusin antaa kaikkeni ja niin myös tein, halusin olla paras. Alokaskauden pisteet olivat alokaskauden loputtua todella kovat, ja olisin päässyt aliupseerikoulutukseen, mistä olin haaveillut. Se ei kuitenkaan palvellut enää.

Tämän jälkeen päätin pitää välivuoden ja menin töihin Töitä teinkin paljon, usein 6-7 vuoroa viikossa, välillä tuplavuoroja. En ole varma koinko, että minun pitäisi jotenkin tehdä extra paljon, että se olisi riittävästi, mutta lopulta tämäkin loppui, ja vaikken omasta mielestäni ollut palanut loppuun, olin uupunut kovasta työtahdista.

Yksin eri suuntaan

Olin tähän mennessä seurustellut noin 5 vuotta saman henkilön kanssa kenestä jo alussa mainitsin. Suhde näytti päälisin puolin hyvältä, eivätkä ajoittaiset riidatkaan olleet kummoisia. Ongelma olikin se, että en puhunut riittävästi Asioita ei käsitelty loppuun vaan lakaistiin maton alle, tämän olen vasta ymmärtänyt myöhemmin. Lopulta tilanne kuitenkin kariutui siihen, että ero oli ainoa oikea vaihtoehto, vaikkakin vaikea asia hyväksyä. Silloin, tällöin koin jälleen suurta riittämättömyydentunnetta, jota en hetkeen ollut kokenut. Nyt mietin jälleen, olisinko voinut tehdä ja antaa enemmän. Vastaus on lyhyt, olisin, silloin en vain tiennyt vastausta, miten. Olen reflektoinut asiaa paljon niin kuin nytkin, ja olen ymmärtänyt, että kaikkeen ei yksin pysty vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Olisin voinut olla parempi ihminen, mutta muutosta on helpompi tavoitella, kun rinnalla oleva henkilö ajattelee samoin.

Nykyhetki

Koen edelleen ajoittain riittämättömyyttä. Tiedostan omat vahvuuteni sekä heikkouteni ja toimin niiden mukaan, pyrkien parantamaan aina itseäni. Riittämättömyys on pitkälti aina kohdistunut minulla tunteeseen siitä, että en riitä ihmisenä toiselle. Tälläkin hetkellä herää ajoittain päähän kysymys riitänkö, kun olen alkanut tapailemaan uutta henkilöä. Mutta osaan käsitellä ajatukset, ja tiedän mistä ne johtuvat, en enää pelkää niitä.