Miten rakennetaan voittava johtoryhmä?
Olen työskennellyt nyt muutaman kuukauden Proakatemian johtoryhmässä, nimeltä Liekki. Olimme tähän pestiin lähdettyämme kaikki ihan uuden äärellä. Vastaavanlaista johtoryhmää ei ole ennen Proakatemialla ollut, joten kukaan ei oikein tiedä miten lähteä rakentamaan tästä voittavaa tiimiä. Meillä oli lennokas lähtö, mutta näin muutaman kuukauden jälkeen ollaan tilanteessa, jossa emme ole tällä hetkellä voittava johtoryhmä. Miten tästä sitten selvitään?
Mikä tekee johtoryhmästä voittavan?
Mielestäni tämä on aika vaikea kysymys, mutta lähden pureskelemaan sitä omasta näkökulmasta, että millaisessa johtoryhmässä haluaisin itse työskennellä. Kaikkihan lähtee luottamuksesta. Varsinkin meillä, kun meidät valittiin tähän Proakatemian johtoryhmään, luottamus on entistä suuremmassa roolissa, koska emme tunteneet toisiamme etukäteen lähes ollenkaan. Kun luottamusta on saatu rakennettua, seuraavaksi mielestäni erittäin tärkeää voittavassa johtoryhmässä on löytää yhteinen näkemys siitä, mihin suuntaan yhteisöä halutaan viedä. Kun luottamusta on rakennettu ja yhteinen suunta sitä kautta löydetty on hyvä sopia selkeät roolit ja vastuualueet. Tämä auttaa oppimani perusteella nopeuttamaan työskentelyä, jota kautta tiimistä saa puristettua täyden potentiaalin irti. Myös on hyvä tunnistaa, minkälaiset työskentelytavat sopivat juuri tähän tiimiin. Näistä on hyvä sopia etukäteen. Myös johtoryhmälle on hyvä valita johtaja, monesti tämä on toimitusjohtaja. Mielestäni toimitusjohtajan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on johtaa esimerkillä ja hänen tuleekin näyttää mallia siitä, minkälaista on luottamukseen perustuva johtaminen (Nurmi, 2023.)
Kun luotetaan toisiin, roolit on jaettu ja tunnistetaan juuri tälle tiimille sopivat työskentelytavat, seuraavaksi on hyvä luoda strategia. Strategia luo portaat yhteiselle matkalle jaettuun visioon. Tällöin johtoryhmän on helpompaa työskennellä, kun on punainen lanka, mitä seurata. Lopuksi mielestäni johtoryhmästä tekee voittavan, kun työnteko on aidosti hauskaa ja jokaisella löytyy paloa ja motivaatiota antaa kaikkensa tässä ryhmässä.
Merkityksellisyys johtamisessa
Jotta johtoryhmässä on motivaatiota johtamiseen, täytyy sen tuntua merkitykselliseltä. Kun meidät valittiin Liekkiin, niin kaikki puhuivat siitä, että tämä tuntuu tosi merkitykselliseltä. Tiimiläiset halusivat aidosti päästä tekemään Proakatemiasta parempaa paikkaa. Nyt kuitenkin syksyn mittaan tämä merkityksellisyyden tunne on ruvennut hiipumaan. Mistä tämä johtuu? Emme selvästi ole tehneet niitä asioita, mitä odotimme tästä tehtävästä. Merkityksellisyyden puuttuminen on selvä merkki siitä, että olemme ajautuneet vaikeaan tilanteeseen Liekin kanssa. Motivaatiomme alun jälkeen on selvästi hiipunut. Siihen yksi tekijä on varmasti se, että emme ole tiimiytyneet kauhean paljon kesän jälkeen. Emme ole olleet paljoa yhdessä, ainoastaan maanantai aamuisin muutaman tunnin. Tämä yhteinen aika on käytetty asioiden organisointiin ja ratkaisemiseen, eikä yhteisön johtamiseen. Näin käyttämämme aika on vienyt meiltä merkityksellisyyden tunnetta pois, joka on hälyttävää voittavan tiimimme rakentumisen kannalta. Merkityksellisyyden tunteen puute on haaste, mutta ei muiltakaan haasteilta olla tässä tiimin rakentamisvaiheessa vältytty.
Haasteet voittavan tiimin rakentamisessa
Kun kaikki lähtee oikeastaan luottamuksesta, niin jos sitä ei löydy, niin tiimillä ei ole vankkaa pohjaa mihin nojata. Meillä on käynnissä tällainen tilanne. Meillä oli hyvä alku ja vietimme paljon aikaa yhdessä ja pidimme myös hauskaa, mutta tämän jälkeen se on unohtunut. Syksyn kiireet iskivät meitä päin kasvoja ja meidän tiimimme unohtui. Tämä luo sellaisen pienen lumipallon, jonka ympärille alkaa kertymään lisää negatiivisia asioita, koska emme tunne toisiamme. Kun lumipallo alkaa kasvamaan, niin työskentely ilmapiiristä tulee jäykkää ja mutkikasta. Tämä ei ole voittavalle tiimille kauhean ominaista. Tällaisessa lumipallon kasvamisvaiheessa, jokainen jäsen varmasti alkaa itse pohtimaan näitä asioita oman päänsä sisällä ensimmäisenä. Kun tilanne kehittyy, saatetaan siitä alkaa puhumaan tutuimmalle tiimikaverille ja kun siinä vaiheessa huomataan, että hänkin jakaa samoja tunteita haasteista, on tilanne sen kokoinen, että siitä on hyvä keskustella koko tiimin kesken. Monesti pieniltä tuntuvat asiat kasvavat suuremmiksi kuin ovatkaan, ja kun niitä kertyy paljon, niin tiimillä on käsissä suurempi ongelma. Näitä pieniä asioita kertyy mielestäni herkemmin, mikäli rakenteet eivät ole kunnossa.
Miten haasteita lähdetään ratkomaan voittavassa tiimissä?
Muistan yhden maanantain aamun, kun meillä oli käynnissä täysin normaali maanantai aamun palaveri. Tässä palaverissa ilmapiiri oli jotenkin ekstra väsynyt ja jäykkä. Kun menimme tauolle, keskustelin yhden jäsenen kanssa, että huomaako hän samaa, että ilmapiiri on tosi jäykkä. Kun molemmat jaoimme saman tunteen, niin päätin kirjoittaa palaverimme asialistaan asioita, jotka eivät mielestäni toimi. Kun, palasimme tauolta ehdotin, että unohdetaan kaikki muut läpi käytävät asiat ja kaivoin esiin kirjoittamani haasteet. Kuten olinkin aikaisemmin jo aistinut, niin muutkin jakoivat täysin samoja ajatuksia tilanteestamme ja se saikin meidät puhumaan oikeista asioista. Eli siitä, miten meidän tiimimme voi. Keskustelua heräsi hyvin ja huomasimme, että tästä olisi hyvä keskustella lisää ja sovimme tälle keskustelulle heti ajan ja paikan, jossa jatkamme. Tämä oli todella hyvä, koska silloin asiaan puututtiin heti.
Lähdimme suunnittelemaan seuraavaa palaveria siltä kannalta, että kaikki kirjoittavat etukäteen 5 asiaa, jotka eivät tällä hetkellä toimi ja 5 asiaa, jotka tällä hetkellä toimivat hyvin. Tämä herätti hyvin ajatuksia etukäteen ja kun saavuimme palaveriin, niin kaikilla oli paljon asioita mitä toivat esille. Tässä tullaan mielestäni tärkeimpään asiaan haasteiden ratkaisemisessa. Suoraan puhuminen. Halusimme luoda tilan, jossa voi puhua vaikeistakin asioista suoraan. Toisiksi tärkein on mielestäni se, että kuunnellaan ymmärtääkseen. Kun nämä asiat toteutuvat, niin on todella hyvä pohja lähteä rakentamaan ratkaisuja ongelmiin. Kun lähdemme yhdessä samalla puolella luomaan ratkaisuja, vaatii se muiden kunnioittamista.
Ratkaisujen löytäminen
Me lähdimme yhdessä ideoimalla keksimään ratkaisuja näihin ongelmiin. Ohjasimme ajattelua siihen, että miten asiat saadaan toimimaan, eikä siihen miksi ne epäonnistuvat (Tiihonen, 2025, s. 133). Siinä mielestäni onnistuimme erittäin hyvin, koska jälleen kerran kaikkia kuunneltiin ja keskustelun pohjalta löysimme kaikkia innostavia ratkaisuja. Pääasiallisena ratkaisuna päätimme panostaa toisiin tutustumiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Haluamme myös muuttaa työskentelytapojamme suuntaan, jolla saamme oikeasti potentiaalin irti tästä tiimistä. Myös meidän täytyy löytää kaikkia innostava suunta, johon lähdemme viemään Proakatemiaa. Tätä yhteistä suuntaa emme ole vielä täysin löytäneet, mutta se on kyllä tulossa sieltä. Nyt täytyy vain tehdä yhdessä asioita ja sieltä se sitten löytyy. Omistajuuden tunne näistä ratkaisuista ja tiimin kehittämisestä pitää saada jokaiselle, joka on mukana. Tällöin jäsenet sitoutuvat kehittämään toimintaa ja tuntevat olonsa tärkeäksi osaksi tiimiä. Tällaiset asiat näkyvät suoraan johtamisessa ja tuloksissa.
Yhteenveto matkasta voittavaksi tiimiksi
Meidän matkamme Liekin kanssa voittavaksi johtoryhmäksi on todella kesken, mutta olemme varmasti tehneet oikeita asioita sen eteen. Voittava johtoryhmä tarvitsee paljon aikaa yhdessä. Tämä korostuu eteenkin alussa, kun tutustutaan toisiin ja rakennetaan luottamusta. Kun tuntee johtamiskaverinsa ja yhdessä tehty työ tuntuu innostavalta ja merkitykselliseltä, niin johtaminen on mielekästä. Johtaminen ei ole helppoa, eikä johtoryhmän rakentaminen eteenkään. Siksi mielestäni voittavan johtoryhmän matkalle mahtuu vaikeuksia ja voittoja. Ei ole niinkään väliä, että kuinka paljon vaikeuksia tulee eteen, vain se, että miten niihin reagoidaan ja päästään eteenpäin. Tiimi, joka ratkaisee ongelmat puhumalla suoraan ja kuuntelemalla ymmärtääkseen on todella vahvoilla. Ja viimeisenä on tärkeää pitää hauskaa yhdessä!
Lähteet
Nurmi, H.-M. (2023, 23. elokuu). Rakenna johtoryhmästäsi voittava joukkue. Chief.fi. https://www.chief.fi/chief-media/rakenna-johtoryhmastasi-voittava-joukkue
Tiihonen, J. H., & Saari, O. (2025). JHT – Missio vai mielenrauha. WSOY