Esiintymisen mystiikka | Reflektoiva teksti Q2 | 2026

Esiintymisen mystiikka

Juontaja juontaa minua lavalle. 30 sekuntia aikaa lavalle menoon ja minun tulisi puhua englanniksi täysin tuntemattomalle yleisölle noin puoli tuntia. Hengitys tihenee ja huomaan, että kätenikin vähän tärisevät. Sydämeni tykyttää ja jännityksen voin tuntea sykkeen kiihtymisenä. Ottaako tässä tilanteessa jännitys minusta vallan? Menenkö lukkoon ja unohdan, että mitä minun pitää sanoa? Vai päätänkö vetää kerran syvään henkeä, hymyillä ja hypätä lavalle nauttimaan tilanteesta? Tässä reflektoivassa tekstissä reflektoin omia kokemuksiani siitä, miten olen aina tykännyt esiintyä ja miten olen rakentanut siihen toimivan prosessin, jolla saan itsestäni parhaan irti lavalla. 

Luontainen esiintyjä jo nuorena 

Jo ihan lapsesta asti olen tykännyt esiintyä. Kaikki koulun päätösjuhlat olivat minulle mahdollisuuksia esiintyä ja monesti päädyinkin suureen rooliin niissä. Sieltä asti minulle on syttynyt kipinä viihdyttää ihmisiä omilla jutuillani. Siis jo lapsesta asti minua pidettiin luontaisena esiintyjänä. Se saattaa johtua siitä, että jo nuoresta pitäen minulla on ollut paljon hauskoja juttuja kerrottavana. Olen jopa kirjoittanut omaa vitsikirjaa ja antanut sitä joululahjaksi sukulaisilleni. Tämän vuoksi minulle annettiinkin lempinimi Petrus “pötypuhe”.  

Nyt vasta jälkikäteen olen huomannut, että lapsuudessa odotin todella innolla aina esiintymisiä ja minusta tuntui, että ne olivat mielekkäimpiä juttuja arjessa. Lapsuudesta tähän pisteeseen, minulla on ollut aika erilaisia mahdollisuuksia esiintyä harrastuksieni myötä. 

Omat konsertit 

Ala-asteen loppupuolella aloitin harrastamaan urkujen soittoa. Se ei ollut mitenkään pitkään suunniteltu päätös, vaan päätin uteliaisuuttani lähteä kokeilemaan. Urkujen soitossa parasta oli esiintyminen. Itse treenaaminen ei ollut minulle niin mielekästä, mutta aina kun pääsin konsertteihin, niin olin parhaimmillani. Esiinnyin viiden vuoden aikana kymmenissä eri konserteissa ja jotenkin pystyin niissä aina tekemään huippu suorituksen.  

Tuolloin minua jännitti välillä todella paljon. Pidän kuitenkin jännitystä hyvänä asiana, koska silloin tuntee, että tekee jotain merkityksellistä. Myöskin jännitys on tapa keskittyä ja ladata ihmisen suorittamaan parhaansa mukaan (Liila & van Dessel, 2026, 06:55).  

Hienoin muistoni tältä ajalta on, kun esiinnyin 500 ihmisen edessä joulukonsertissa. Sali oli ihan täynnä ja kaikki 500 ihmistä kuuntelee, kun minä soitan. Se tunne soittaessa on jotain niin maagista. Minua kiehtoo siinä hetkessä se, että voit antaa ihmisille jotain, minkä he muistavat.  

Mutta mitä jos epäonnistun näiden 500 kuuntelijan edessä? Mitä jos kaikki menee pieleen ja minut muistetaan epäonnistujana? 

Tämähän sen koko hetken mystiikka onkin. Jos epäonnistut, niin kaikki kyllä huomaa sen. Mutta noissa hetkissä ei ole varaa käyttää yhtään ajatustyötä epäonnistumisen pelkäämiseen. Mielestäni kaikki energia pitää käyttää siihen, että miten korjaat onnistumiset. 

Minulle yksi soiton opettaja sanoikin, että esiintymään mennään epäonnistumaan. En itse tiedä, mitä mieltä tuosta lauseesta olen, mutta ainakin se laskee epäonnistumisen pelkäämistä, koska harvoin mikään on täydellistä. Siitä esimerkkinä kerran yhdessä konsertissa unohdin laittaa kokonaan urkujen jalkion päälle. Uruilla siis soitetaan myös jaloilla, niin minähän unohdin laittaa sen osan kokonaan päälle. Mutta mitä sitten? Kukaan katsomossa ei välttämättä tiedä, että pitäisikö niiden olla päällä vai ei. Näissä hetkissä on todella tärkeää vain keskittyä olennaiseen ja eteenpäin menemiseen, jotta saadaan paras mahdollinen suoritus aikaiseksi. 

Uruista urheilun pariin 

Lopetin urkujen soiton yläaste aikanani ja sen jälkeen olenkin päässyt esiintymään vähän erilaisissa tilanteissa. Aloitin kilpailullisen salibandyn pelaamisen urkujen soiton jälkeen. Kehitin itseni 3 vuodessa ikäluokkani maajoukkueleiritys ryhmään. Salibandya pelatessani parhaat hetket olivat tietenkin pelit. Pelit antoivat sellaista tunnetta, mitä muualta vaikea saada. Myös salibandya pelatessani minulla oli kyky olla kovimmassa paikassa parhaimmillani.  

Tästä esimerkkinä ensimmäinen pelini miesten joukkueessa. Olin selkeästi joukkueen nuorin ja minut nostettiin pelaamaan aika yllättäen silloisesta juniorijoukkueestani. Jännitys oli kova ennen peliä, mutta päätin, että en anna sen ottaa valtaa minusta. Kylmät väreet menivät, kun minut kuulutettiin kentälle ensimmäistä kertaa satojen ihmisten edessä. Tällöin tunsin, sitä samaa tunnetta, kuin 500 hengen konserttia soittaessani. Päätin, että nyt näytän näille, mistä minut on tehty. Ensimmäinen vaihto, ensimmäinen kosketus palloon ja tein maalin. Tunne oli ihan huikea sen jälkeen. 

Alle 17-vuotiaiden miesten maajoukkueleirillä ollessani ensimmäiset pelit olivat olleet minulle haastavia. Leirin päätös peli oli kuitenkin itsenäisyyspäivänä ja paikalla oli yleisöä ja peli kuvattiin. Se tunne, kun yleisön edessä pääsee Suomen paita päällä laulamaan maamme laulun, oli ihan huikea. Pelasin tässä kyseisessä pelissä maajoukkueleirini parhaan pelini. Mutta mitä jos olisin pelännyt epäonnistumista? En varmasti olisi saanut itsestäni jälleen parasta irti. Nämä kaikki kokemukset ovat kasvattaneet minut tähän pisteeseen missä olen nyt. 

Puhuminen yleisön edessä 

Proakatemialle tullessani en harrastanut enää mitään, missä pääsisin esiintymään. Meni kaksi vuotta tajutessani, että kaipaan elämääni sellaista jännitystä, jota esiintymisistä saa. Proakatemia on ollut hyvä paikka esiintyä erilaisten pitchauksien tai tiimien ja projektien esittelyissä. Myöskin puhuminen englanniksi on ollut minulle aluksi todella jännittävää, mutta nyt sekin alkaa sujumaan jo oikein hyvin. 

Tämä kevät on ollut itselleni taas mukavaa aikaa esiintymisten suhteen. Olen hieman huomaamattakin ajautunut tilanteisiin, joissa pääsen esiintymään. Agronomyn kautta olen vieraillut Radio Sun:in haastattelussa. Tämä oli ensimmäinen radio haastatteluni ja nautinkin joka hetkestä siellä ollessani. Myöskin pitchasin Draivin esityksen tiimiyrityskilpailussa ja sain siitä positiivista palautetta. Samalla viikolla pidin kahdenkymmenen minuutin puheen Kotkan Ship Startup festivaaleilla. Näiden kokemuksien jälkeen olen huomannut taas, kuinka paljon sytyn näihin tilanteisiin. Minusta tuntuu, että juuri hetkeä ennen kuin astun lavalle, pääsen sellaiseen tilaan, jossa saan itsestäni kaiken irti (Flow-akatemia, n.d.). 

Tässä tilassa minä en mieti epäonnistumista. Olen oppinut sen, että epäonnistumiset ovat välttämättömiä, eikä se haittaa, jos niitä tulee. Kaiken ratkaisee se, että miten reagoin epäonnistumisiin. 

Kotkan puhe, jossa alussa meni kaikki pieleen, vai menikö? 

Kun astuin lavalle Kotkassa, niin kaikki meni pieleen. Tai ainakin niin voisi ajatella. Esitelmäni kalvot eivät toimineet, videota ei saatu aluksi toimimaan ja sitten, kun saatiin, niin näytettiin väärä video. Kaikki siis tekniikan puolesta meni mönkään. Oliko tämä epäonnistuminen? Joidenkin mielestä kyllä, mutta kun en itse voinut vaikuttaa niiden toimivuuteen, niin päätin ottaa tilanteesta kaiken irti. Käänsin tämän tilanteen humoristiseksi ja yhtäkkiä yleisö olikin ihan mukana. Reagoin tilanteeseen tavalla, jossa en kiusaantunut, vaan sain yleisön syttymään ja vältin lavakuoleman (Liila & van Dessel, 2026, 8:55). Tästä oppina voi ottaa sen, että vaikka käytännössä kaikki menisi pieleen, niin se ei tarkoita mitään. Suorituksesi määrittää se, että miten reagoit tilanteeseen. 

Kun poistuin lavalta, niin juontaja sanoi, että suoriuduin ihan sairaan hyvin ja että olen kone! Tämä tuntui hyvältä palautteelta, koska tunsin itsekin, että olin onnistunut, vaikka tilanne olikin hieman hankala aluksi.  Onnistumisen pohjana oli kuitenkin hyvä valmistautuminen. 

Miten valmistaudun puheisiin? 

Mielestäni kaiken pohja on se, että miten saan viestittyä aiheen mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi. Haluan valmistaa puheen sellaiseksi, että se jää mieleen. Olemme varmasti kaikki nähneet esityksiä, jossa silmät painuvat kiinni enemmän, kuin hymyilemme.  

Lähden valmistelemaan puheita mahdollisimman ymmärrettävään muotoon. Kun ne ovat ymmärrettävässä muodossa, niin haluan ideoida siihen aina lisäksi huumoria ja jotain sellaista tarinaa, joka jää mieleen. 

Kun materiaalit ovat valmiit, niin lähden vain improvisoimaan puhetta, joko itsekseni tai sitten tiimiläisilleni. Tämän improvisoinnin aikana huomaan, miten puhe alkaa rakentumaan ja minkälaisia sanoja minulle tulee luonnollisesti suuhun. Sitten vain toistan esitystä läpi niin kauan, että punainen lanka alkaa löytyä. Toinen hyvä tapa on kirjoittaa vihkoon kalvo kerrallaan, että mitä haluaa sanoa minkäkin kalvon kohdalla. Tällöin se jää myös hyvin mieleen.  

Kun valmistelut on tehty, niin kannattaa pelosta koittaa päästä pois. Siihen jokaisella on omat keinonsa, mutta itselle toimii se, että mielikuva harjoittelen tulevaa tilannetta jo etukäteen. Harjoittelen myös eri ihmisten edessä ja kerään palautetta. Pelosta kannattaa päästä pois, koska estää sinua olemasta, jotain mitä voisit olla (Torkki, 2015.) Kun pelko on saatu selätettyä, niin mielestä tärkein asia valmistautumisessa on se, että mietit etukäteen, että millä energialla haluat viestiä asiasi. 

Energia lavalla 

Vaikka valmistautuisimme kuinka hyvin, niin mielestäni ei ole relevanttia jännittää etukäteen liikaa yksittäisiä sanoja. Mielestäni kaiken merkkaa se, että millä energialla menet lavalle. Omalla energiallasi voit hurmata kuuntelijat tai saada heidät nukahtamaan. Tärkeintä siinä on mielestäni se, että olet aito oma itsesi, koska jos alat esittämään jotain muuta mitä et ole, niin se kyllä huomataan. 

Itse saan energiaa myös yleisöstä. Jos huomaan, että yleisö on mukana, niin se laittaa vain lisää bensaa liekkeihin. Rohkaisenkin miettimään valmistautumisen aikana, että minkälaisella energialla haluat mennä lavalle. Mistä haluat sinun muistettavan? 

Yhteenveto 

Esiintyminen on monelle hyvin jännittävää ja se vaatiikin toistoja. Kannustankin kaikkia, joita vähänkään kiinnostaa esiintyminen, niin lähteä rohkeasti vain ylittämään itseään. Epäonnistumisia ei kannata pelätä, vaan mieti jo etukäteen, että miten pääset niistä yli. Mielestäni energiasi määrittää, että minkälainen kuva sinusta jää. Kun menet lavalle, niin pidä huoli, että valmistautuminen on tehty niin hyvin kuin mahdollista, sillä lavalle ei jossitteluille ole enää varaa. Sinne mentäessä kaiken tulee olla valmiina ja on aika ottaa tilanteesta kaikki irti. Anna mennä!