Reflektoiva teksti

Reflektoiva teksti

Hajautunut tekeminen 

Innostun helposti ja lähden usein puolivahingossa mukaan moneen asiaan samaan aikaan. Raja tekemiseni ja jaksamiseni välillä ei ole aina ollut selkeä. Keväällä oma rajani tuli vastaan. Tajusin loppukeväästä, että nyt on ihan liikaa lautasella. En suoriutunut mistään tarpeeksi hyvin vaan huomasin olevani jatkuvasti vähän puolivillaisessa tilassa. Eteenpäin mentiin mutta ilman selkeää fokusta tai tunnetta siitä, että mikään olisi oikeasti hallussa. Päivän jälkeen olin uupunut ja tuntui siltä, että en tehnyt mitään hyvin. Ja se on se asia mikä uuvutti. 

Oliver Burkemanin (2021) kirjassa Four Thousand Weeks esitetty ajatus rajallisesta ajasta auttoi sanoittamaan tätä: kun elämää tarkastelee noin neljän tuhannen viikon mittaisena kokonaisuutena, ei ole realistista eikä edes mielekästä yrittää mahduttaa siihen kaikkea mahdollista.. Mielekkäämpää on hyväksyä rajallisuus ja keskittää energia harvempiin asioihin, mutta tehdä ne kunnolla ja läsnäolevasti. Kun tekemisen määrä vähenee, myös laatu ja selkeys voivat kasvaa – ja samalla syntyy tunne siitä, että omalla ajalla ja panoksella on enemmän merkitystä. Koen tärkeänä, että, kun lähden tekemään jotain niin teen sen kunnolla. Tekemisen laatu ei synny siitä, että tekee enemmän, vaan siitä, että uskaltaa keskittyä vähempään ja tehdä sen tietoisemmin. 

Kun huomasin omassa jaksamisessa hälytyskelloja tajusin, että nyt pitää karsia jotain pois. Minulla oli samaan aikaan työ Urhopesulla, oman maalausfirman myyntityö, Eat & Greet –toimintaa, kaksi roolia tiimissä (HR ja hallitus) sekä vielä akatemia-arki kaiken tämän rinnalla. Jätin Urhopesun työn pois, vaikka se tuntuikin alkuun vaikealta päätökseltä. Heti sen jälkeen huokasin kuitenkin vain helpotuksesta.

On pelottavaa luopua asioista tai sanoa “ei”, koska ajattelee helposti, että entä jos juuri siitä asiasta tulisikin jotain hyvää. Koemme helposti, että menetämme jotain, mutta unohdetaan se, että menetämme myös silloin, jos emme keskity tärkeisiin asioihin riittävän hyvin. Saku Tuominen (2019) kuvaa kirjassaan Juu ei, että “ei”-sanan sanominen on eräänlainen kuninkuustaito: se vaatii kykyä tunnistaa, mitkä asiat ovat itselle oikeasti tärkeimpiä, sekä rohkeutta rajata muu pois niiden tieltä. 

Tämä kevät on pakottanut minut pysähtymään ja tarkastelemaan omaa tekemistä uudella tavalla. Innostus ja tekemisen palo ovat vahvuuksia, mutta ne voivat myös kääntyä minua vastaan, jos ei ole mitään rajoja.