Tulevaisuuteen katsova hallitustyö
Hallitustyö näyttäytyy usein ulospäin kokouksina, päätöksinä ja muodollisina rakenteina, mutta todellisuudessa se on ennen kaikkea vastuunkantoa yrityksen tulevaisuudesta. Mitä suuremmaksi yritys kasvaa, sitä näkyvämmäksi hallituksen rooli muuttuu, mutta vastuu on olemassa myös pienemmissä ja varhaisemmassa vaiheessa olevissa yrityksissä.
Olen ollut nyt alkuvuoden tulevaisuuden hallitusosaamisen -kurssilla ja antoi minulle mahdollisuuden tarkastella hallitustyötä laajemmasta näkökulmasta ja kuulla kokeneiden hallitusammattilaisten ajatuksia sen merkityksestä. Kurssi herätti erityisesti pohtimaan sitä, kuinka vastuullista, rakenteellista ja tulevaisuuteen katsovaa hallitustyö parhaimmillaan on. Pyrin koko kurssin ajan peilaamaan näitä oppeja Draivin hallitukseen ja miettimään, mitä voisimme oppia suurempien yritysten toimintamalleista.
Draivin hallitus on kuitenkin hyvin erilainen kuin pk-yritysten tai pörssiyritysten hallitukset. Meidän toimintaympäristömme, resurssimme ja omistajarakenteemme poikkeavat merkittävästi perinteisistä osakeyhtiöistä. Draivissa omistajat ja toimijat ovat lähellä toisiaan, ja hallitustyö kietoutuu vahvasti yhteisön arkeen. Draiv on täysin toimiva ja lainvoimainen yritys, jolla on omat vastuunsa ja velvollisuutensa. Oli hallitus sitten nimellinen tai aktiivisesti kehittävä, se vastaa lopulta yrityksen toiminnasta laillisesti.
Minusta on hienoa, että olemme päättäneet Draivissa, että hallitus on toimiva ja merkityksellinen. Vaikka Draivin hallitustyö on hyvin erilaista antaa se hyvän ymmärryksen hallituksen toiminnasta ja siten hyvät lähtökohdat hakeutua tulevaisuudessa muiden yritysten hallituksiin. Hallitustyö on mielenkiintoista erityisesti, kun omaan paljon mielenkiinnon kohteita eri toimialoja ja eri työtehtäviä kohtaan.
Hallitustyö ei ole vain kokouksissa istumista tai muodollinen rooli, vaan on sillä rooli yrityksen edistäjänä ja tulevaisuuteen katsojana. Tero Luoma, hallitusammattilainen ja Ensto Invest Oy:n toimitusjohtaja, korosti tulevaisuuteen katsovan hallitustyön merkitystä. Hänen mukaansa hallituksen kokouksista jopa 80 prosenttia tulisi käyttää tulevaisuuden käsittelyyn, ei menneiden lukujen analysointiin (T. Luoma, 7.1.2026).
Luoman ajatus sai minut pysähtymään pohtimaan Draivin hallituksen työskentelyä. Kuinka suuri osa kokouksistamme todella keskittyy tulevaisuuteen? Puhummeko riittävästi strategiasta, kasvun suunnasta ja riskeistä vai käytämmekö merkittävän osan ajasta operatiivisten asioiden ja jo tehtyjen päätösten läpikäyntiin?
Draivin toimintaympäristö on ketterä ja muuttuva, mikä tekee tulevaisuuteen katsomisesta toisaalta helpompaa mutta myös haastavampaa. Päätöksiä tehdään nopeasti ja arki on lähellä hallitusta. Tämä voi johtaa siihen, että hallitus ajautuu helposti mukaan operatiiviseen keskusteluun, vaikka sen tehtävä on ensisijaisesti johtaa johtamista, ei tehdä liiketoimintaa.
Hallituksen puheenjohtajan roolissa olen pyrkinyt pohtimaan, miten saisimme Draivin hallituksen katsomaan entistä enemmän tulevaisuuteen. Draiv on vielä varhaisessa vaiheessa, ja sille on nyt luotu strategia, tavoitteita ja selkeitä suuntaviivoja. Se on ollut tärkeä askel. Seuraava kysymys kuitenkin kuuluu: mitä tapahtuu tämän jälkeen? Toimivatko luodut rakenteet käytännössä, ja ohjaavatko ne meitä oikeaan suuntaan?
Strategian toteuttamisen seuranta on hallituksen keskeisimpiä tehtäviä, ja puheenjohtajan vastuulla on huolehtia siitä, että strategiaa seurataan ja kehitetään systemaattisesti jokaisessa hallituksen kokouksessa (Virtanen & Salminen, 2020, s. 100).
Rakenteiden rakentaminen on jo itsessään tulevaisuuteen katsomista, mutta niiden luomisen jälkeen katse helposti siirtyy takaisin arkeen. On helpompaa keskustella siitä, mitä on tapahtunut ja miten jokin päätös on vaikuttanut mihinkin, kuin pysähtyä pohtimaan seuraavia siirtoja. Tulevaisuuteen katsominen vaatii tietoisempaa otetta ja kurinalaisuutta kuin menneen analysointi.
Puheenjohtajan tehtävä ei ole ainoastaan johtaa kokousta, vaan varmistaa, että hallitus hoitaa strategista rooliaan. Virtasen ja Salmisen (2020) mukaan hallituksen keskeisiin tehtäviin kuuluu yhtiön tulevaisuuden varmistaminen, mikä edellyttää jatkuvaa strategista ajattelua eikä pelkästään menneiden tapahtumien tarkastelua. Hallituksen katseen tulisi olla samanaikaisesti sekä nykyisen strategian seurannassa että uuden suuntaa rakentamassa.
Draivin hallituksessa toimiminen on minulle paikka harjoitella strategista ajattelua käytännössä. Se on tilaisuus ymmärtää, miten päätökset tänään vaikuttavat yrityksen huomiseen. Hallitustyö ei ole muodollinen rooli, vaan jatkuvaa vastuunottoa yrityksen tulevaisuudesta. Haluan kehittää puheenjohtajuuttani suuntaan, jossa tulevaisuuden kysymykset pysyvät keskiössä ja jossa hallitus toimii aktiivisesti yrityksen suunnan selkeyttäjänä, ei vain sen seuraajana.
Lähteet
Virtanen, A., & Salminen, I. (2020). Hallituksen puheenjohtajan opas: Johda pk-yritys menestykseen. Kauppakamari.
Tero Luoma, Henkilökohtainen tiedonanto, 7.1.2026