Mitä oli tarkoitus tapahtua?

Lähdin vuoteen 2026 odottavaisin mielin. Olin juuri lopettanut myyntipäällikön tehtävät ja ajattelin, että nyt olisi hetki hengittää. Takana oli vuosia täynnä tavoitteita, vastuuta, myyntiä, johtamista ja jatkuvaa suorittamista. Ajattelin, että pieni hengähdystauko tekisi hyvää, jonka jälkeen olisi taas aika laittaa uusi vaihde silmään.

Tavoitteeni olivat selkeitä. Halusin panostaa enemmän Proakatemiaan, olla parempi tiimiläinen, rakentaa uusia liiketoimintoja ja löytää uusia mahdollisuuksia. Halusin kehittää itseäni yrittäjänä ja johtajana sekä olla aktiivisempi yhteisön jäsen.

Vuosi alkoi hyvin. Mökkipaja tuntui hyvältä, yhteisö tuntui hyvältä ja oli mukavaa tehdä jälleen enemmän akatemiaan liittyviä asioita. Tuntui siltä, että nyt alkaa uusi vaihe.

Todellisuudessa keväästä tuli kuitenkin jotain aivan muuta kuin olin kuvitellut.

Mitä tapahtui?

Kun kiire ja jatkuva suorittaminen hetkeksi väistyivät, huomasin nopeasti, etteivät syksyllä alkaneet haasteet olleet kadonneet mihinkään.Päinvastoin.Ne olivat edelleen siellä odottamassa.

Ensimmäisten viikkojen jälkeen energia alkoi kadota lähes kokonaan. Heräsin aamuisin väsyneenä riippumatta siitä, kuinka paljon olin nukkunut. Virkeyttä ei tuntunut löytyvän mistään. Päivät menivät usein enemmän selviytymiseen kuin varsinaiseen elämiseen.

Asioiden aloittamisesta tuli vaikeampaa kuin koskaan aikaisemmin elämässäni.Pienimmätkin tehtävät tuntuivat raskailta. Asiat, jotka ennen olivat minulle itsestäänselvyyksiä, vaativat valtavasti energiaa. Huomasin lykkääväni tehtäviä, vältteleväni asioiden aloittamista ja kamppailevani jatkuvasti aikaansaamattomuuden tunteen kanssa.

Tämä oli minulle vierasta.

Olen aina ollut tunnollinen ihminen. Olen ollut se, joka tekee asiat loppuun asti, kantaa vastuunsa ja antaa kaikkensa. Olen ollut ihminen, joka tekee mieluummin vähän enemmän kuin liian vähän.

Kevään aikana tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että tuo versio minusta oli kadonnut.

Omaohjautuvuuteni oli heikoimmillaan koko elämäni aikana.

Monesti tuntui, että tarvitsin jatkuvasti jonkun potkimaan minua eteenpäin saadakseni edes jotain aikaan. Samaan aikaan tiesin, etten voinut kuormittaa itseäni liikaa. Jos rasitin itseäni vähänkään enemmän, seurauksena saattoi olla usean päivän ylivoimainen väsymys.

Monesti olisin halunnut vain tehdä jotain mukavaa. Jotain sellaista, mihin riittäisi edes vähän energiaa.

Tämä kevät ei ollut kasvun vuosi sillä tavalla kuin olin kuvitellut. Se oli kasvun vuosi paljon syvemmällä tasolla.

Mitä opin?

Kevään suurimmat opit eivät liittyneet yrittäjyyteen, myyntiin tai liiketoimintaan.

Ne liittyivät hyvinvointiin.

Olen oppinut, että hyvinvointi ei ole asia, jonka voi laittaa odottamaan siihen asti, kunnes tavoitteet on saavutettu.

Hyvinvointi on kaiken muun perusta.

Olen myös oppinut, että vahvuus ei tarkoita jatkuvaa jaksamista.

Pitkään ajattelin, että vahva ihminen painaa eteenpäin tilanteesta riippumatta. Nyt ymmärrän, että vahvuutta on myös pysähtyä, kohdata omat vaikeutensa ja hyväksyä keskeneräisyytensä.

Kevään aikana olen joutunut käsittelemään asioita, joita en olisi välttämättä halunnut kohdata. Samalla olen ymmärtänyt, että niitä ei voi juosta karkuun.

Jotta voin olla parempi yrittäjä, parempi johtaja, parempi kumppani ja parempi ihminen, minun täytyy ensin kohdata itseni.

Mikä auttoi?

Jälkikäteen ajateltuna ymmärrän, kuinka valtava merkitys läheisillä ihmisillä on ollut tämän kevään aikana.

Jerica ja koira Nasse olivat monella tavalla pelastus renkaitani.

Silloin kun energiaa ei ollut, silloin kun usko omaan tekemiseen horjui ja silloin kun arki tuntui raskaalta, heidän rakkautensa pysyi.

Vasta nyt ymmärrän kunnolla, kuinka paljon se merkitsi.

Opin myös arvostamaan yksinoloa uudella tavalla.

Aikaisemmin elämäni oli täynnä tekemistä, tavoitteita ja jatkuvaa liikettä. Kevät pakotti minut pysähtymään omien ajatusteni äärelle.

Se ei ollut aina mukavaa.

Mutta se oli tarpeellista.

Mitä oivalsin?

Kevään suurin oivallus liittyi identiteettiini.

Olen koko elämäni ollut urheilija.

Olen ollut kilpailija.

Olen ollut myyjä.

Olen ollut suorittaja.

Olen ollut ihminen, joka tekee, saavuttaa ja menee eteenpäin.

Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin tilanteeseen, jossa en pystynyt toimimaan samalla tavalla kuin ennen.Ja juuri siinä piili tämän kevään suurin oppi.

Kevään suurin oppi ei ollut se, miten saan enemmän aikaan.

Se oli oppi siitä, että oma arvoni ihmisenä ei riipu siitä, kuinka paljon saan aikaan.

Tämä on ollut vaikea mutta samalla äärimmäisen tärkeä oivallus.

Ymmärsin myös, että johtaminen alkaa itsensä johtamisesta.

Jos en pysty pitämään huolta omasta hyvinvoinnistani, omasta suunnastani ja omasta jaksamisestani, en voi johtaa muita parhaalla mahdollisella tavalla.

Tämä kevät on ollut konkreettinen muistutus siitä, että oma perusta täytyy rakentaa kuntoon ennen kuin voi olla parhaimmillaan tiimille, yritykselle tai yhteisölle.

Olen tiedostanut myös sen, että vaikeina aikoina olen joutunut keskittymään enemmän itseeni kuin yhteiseen tekemiseen. Se ei ole aina näyttäytynyt parhaana mahdollisena tiimipelaamisena, mutta samalla olen ymmärtänyt, että joskus ihmisen täytyy ensin saada itsensä takaisin jaloilleen.

Olen kiitollinen siitä ymmärryksestä, jota olen saanut osuuskunnalta tämän matkan aikana.

Mitä hyvää keväässä tapahtui?

Vaikka kevät oli raskas, siihen mahtui myös paljon hyvää.

Sain mahdollisuuden osallistua uusien Proakatemian hakijoiden arviointiin. Kokemus herätti minussa jälleen jotain, mitä en ollut hetkeen tuntenut.

Motivaatiota.

Kun näin hakijoiden innon, rohkeuden ja halun päästä mukaan yhteisöön, muistin jälleen, kuinka ainutlaatuinen paikka Proakatemia on.

Se muistutti minua siitä, miksi olen täällä.

Se muistutti minua siitä, kuinka paljon mahdollisuuksia tämä yhteisö tarjoaa ihmisille, jotka uskaltavat tarttua niihin.

Samalla ymmärsin, kuinka tärkeää olisi säilyttää tuo sama palo myös opiskelujen aikana. Jos onnistuisimme yhdistämään kunnianhimon, palautumisen ymmärtämisen ja aidon halun kehittyä, uskon että voisimme saavuttaa vielä paljon enemmän.

Kevään merkittävimpiin konkreettisiin asioihin kuului myös päätös rakentaa markkinointitoimisto yhdessä Taikan kanssa.

Nyt päätös on tehty.

Seuraavaksi mennään täysillä.

Onnistutaan tai epäonnistutaan, mutta ainakin uskallamme yrittää.

Yksi suurimmista tulevaisuuden valonpilkahduksista on myös tuleva vaihtoni Portugaliin.

Ajatus uudesta ympäristöstä, uusista ihmisistä ja uusista kokemuksista tuntuu tällä hetkellä todella innostavalta. Vaihto ei tunnu pelkästään opiskelumahdollisuudelta vaan mahdollisuudelta jatkaa tätä kasvumatkaa uudesta näkökulmasta.

Uskon, että Portugali tulee opettamaan minulle paljon itsenäisyydestä, rohkeudesta ja itsensä johtamisesta.

Mitä vien mukanani loppuvuoteen?

Vien mukanani ymmärryksen siitä, että hyvinvointi ei ole sivuprojekti.

Vien mukanani ymmärryksen siitä, että välillä tärkein tehtävä ei ole edetä nopeammin vaan pysyä liikkeessä.

Vien mukanani ajatuksen siitä, että itsensä johtaminen on kaiken muun johtamisen perusta.

Vien mukanani myös uskon siihen, että vaikeimmatkin ajanjaksot voivat opettaa kaikkein tärkeimmät asiat.

En ole valmis.

En tiedä tuleeko ihmisestä koskaan täysin valmista.

Mutta tiedän, että teen parhaani.

Rakennan parempaa versiota itsestäni.

Rakennan parempaa tulevaisuutta.

Rakennan parempaa osuuskuntaa.

Ja vaikka matkaa on vielä paljon jäljellä, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu siltä, että suunta on jälleen oikea.

Nähdään pian.

Parempana.