Tarve pitää langat käsissä
Olen huomannut, että minulla on vahva tarve pitää langat käsissäni. Olen se tyyppi, joka tykkää ruksittaa asioita “tehty”-listalta ja siirtää ne pois mielestä. Ajatusmaailmani on pitkälti “hoida tämä pois alta”.
En pidä keskeneräisyydestä tai venyvistä asioista, ja tunnistan niiden luovan jatkuvaa stressiä. Kun jokin tehtävä venyy viikosta toiseen, huomaan miettiväni sitä silloinkin, kun en tee mitään sen eteen.
Tähän mennessä on kuitenkin kertynyt jo tarpeeksi kokemusta siitä, etteivät asiat mene lähes koskaan oletukseni mukaisesti. Projektit ovat muuttaneet suuntaa, aikataulut eläneet ja oma roolini on tuntunut usein sekavalta. Välillä olen jopa alkanut unohdella sovittuja asioita, mikä on minulle aika vierasta, koska yleensä huolehdin jopa liikaa siitä, että kaikki on varmasti muistissa. Kevään mittaan toiminta onkin ajoittain tuntunut ihan puhtaasti “sähellykseltä”.
Yksi konkreettinen merkki tästä oli se, että en enää täysin luottanut edes kalenteriin. Opin ikään kuin odottamaan muuttujia joka päivälle: tiesin, että joku siirtyy, peruuntuu, leviää käsiin tai vaihtuu. Se on ristiriitaista ihmiselle, joka rakastaa selkeitä suunnitelmia.
Samalla kevät pakotti miettimään, mitä keskeneräisyys oikeastaan tarkoittaa. Onko se merkki huonosta suunnittelusta, vai voiko se olla myös merkki siitä, että olen tilanteissa, joissa oikeasti tapahtuu asioita?
Miten keskeneräisyys näkyi projekteissa?
Markkinoinnin käytännön toteutus Kiakkokierros -projektissa ja BrandActivessa näyttivät aika nopeasti, ettei mikään suunnitelma kestä todellisuutta täysin muuttumattomana. Aina tulee jokin muutos, uusi idea, uusi tarve tai itsestä riippumaton äkkikäännös.
Kiakkokierros – äkkikäännös suunnitelmissa
Yksi isoin esimerkki tästä oli Kiakkokierroksessa, kun jouduimme vaihtamaan artistin pinnalle nousseen kohun takia vajaa viikko ennen peruutusajan sulkeutumista. Tapahtumaan oli enää muutama viikko, ja markkinointi piti aloittaa käytännössä alusta.
Siinä kohtaa kaikki aiemmin suunniteltu sisältö muuttui samalla sekunnilla turhaksi työksi. Se turhautti, totta kai. Olimme käyttäneet aikaa ja energiaa materiaaleihin, jotka eivät koskaan nähneet päivänvaloa. Käänne oli täysin ennalta arvaamaton meille, eikä kukaan olisi osannut ennakoida sitä etukäteen.
Tilanteessa ei auttanut kuin hyväksyä se, suunnitella uudelleen ja lähteä toteuttamaan kiristyneellä aikataululla. Hetken turhautumisen jälkeen näimme artistin vaihdoksen ja valitettavan kohun meille jopa arvokkaana. Opimme siitä paljon ja uusi artisti myi paljon lippuja, joten rahallinenkin arvo kulki lopulta mukana. Asiakkaamme olivat myös tyytyväisiä reagointiimme.
Jos olisin pitänyt kiinni ajatuksesta “hyvä suunnitelma on valmis ja muuttumaton”, kokemus olisi ollut pelkkää tuskaa. Nyt jälkikäteen näen, että juuri tuo yllättävä käänne pakotti meidät testaamaan, miten nopeasti ja ammattimaisesti saamme hoidettua yllättävät muuttujat.
BrandActive – brändi liikkeessä ja keskeneräisyys sisäänrakennettuna
BrandActive-projektin idea pohjautuu nimenomaan jatkuvaan muutokseen ja liikkeeseen. Meidän koko ajatus on, että brändi ei ole valmis tuote, vaan elävä prosessi, joka kehittyy koko ajan ja lähtee muodostumaan asiakkaan tarpeista, eikä meidän oletuksesta. Se tarkoittaa väistämättä sitä, että myös meidän on opittava sietämään keskeneräisyyttä ja muuttujia.
Kulovesi (2022) kirjoittaa Markkinointia rakkaudella -teoksessaan, että markkinointi on pohjimmiltaan luovuutta ja reagointia, ei pysyvä rakennelma. Se vaatii kykyä sietää epävarmuutta ja hyväksyä, että paras lopputulos syntyy usein matkan varrella, ei pöydän ääressä etukäteen hiotussa suunnitelmassa. Kun luovuus saa tilaa, markkinointi voi muuttua rutiinisuorituksesta aidoksi vuoropuheluksi ihmisten kanssa (Kulovesi, 2022). Siksi emme haluakaan lähteä tarjoamaan valmiita “paketteja” tai toimintasuunnitelmaa yritykselle, jonka itse näkisimme heille hyödyllisenä, vaan haluamme lähteä rakentamaan sitä kautta, mitä kyseinen yritys kokee arvokkaaksi.
Tiimiakatemian esseissä, joissa opiskelijat reflektoivat Kuloveden kirjaa, korostuu sama ajatus: markkinointia ei kannata tehdä rutiininomaisena suorittamisena, vaan uteliaana kokeiluna, jossa tärkeintä on luoda ihmisille kokemus ja tunnekontakti, ei pelkästään lisätä näkyvyyttä (Tiimiakatemia Media, 2022). Uskomme uteliaisuuden ja muokkautumiskyvyn luovan meille arvokkaita kontakteja ja tyytyväisiä asiakkaita, jotka voivat poikia jotakin isompaa. Luottamuksen rakentaminen on meille elintärkeää.
Tähän liittyy myös ajatus kirkkaasta, mutta elävästä brändistä. Oona Manninen (2024) kirjoittaa Tiimiakatemia Median esseessään, että brändi ei koskaan ole täysin valmis, vaan sitä pitää pystyä päivittämään ajan, trendien ja asiakkaiden tarpeiden mukana. Brändi elää ympäröivän maailman mukana ja jos se ei liiku, se alkaa helposti näyttää vanhentuneelta (Manninen, 2024). Aluksi suunnittelimme BrandActiven olevan uskottavampi, jos tarjoamme jotakin valmista, mutta nyt olemme vahvasti sitä mieltä, että koko idean on pohjauduttava mukautumiseen.
BrandActive on ollut minulle hyvä “harjoituskenttä” tälle ajattelulle. Emme voi lähteä tarjoamaan valmista kokonaisuutta, vaan prosessi tulee aloittaa avoimella vuoropuhelulla yrityksen kanssa.
Huomasin, että keskeneräisyys ei ollut pelkkä välivaihe, vaan oikeastaan koko projektin idea. Projektin “valmiiksi saaminen” ei ole yksi piste kalenterissa, vaan jatkuvaa tarkentamista, testaamista ja suhteiden luomista.
Rukan pipolätkä – verkostoihin kiinnittymistä tekemisen kautta
Rukan pipolätkässä keskeneräisyys näkyi enemmänkin tapahtuman luonteessa kuin kiireessä tai kaaoksessa. Päivän aikana aikataulut elivät, joukkueita saapui eri tahtiin ja beachflageissa ollut toimitusvirhe vaati pientä järjestelyä, mutta mikään tästä ei tuntunut erityisen kaoottiselta. Pikemminkin se oli osa sitä ilmapiiriä, jossa kaikki tekivät yhdessä ja jokainen auttoi tilanteen mukaan.
Huomasin nopeasti, että tapahtuman todellinen ydin oli ihmisissä. Tutustuin päivän aikana moniin, ja ehkä merkittävintä oli se, että näin heidän työskentelytapansa aivan eri tavalla kuin mitä arjessa Proakatemialla tulee vastaan. Kentän laidalla keskustelut syntyivät luonnostaan: joku jakoi kokemuksiaan edellisvuosien tapahtumista, joku toinen kertoi omasta roolistaan erilaisissa projekteissa. Yhteinen ajanvietto kokonaisen viikon ajan mahdollisti kunnolla tutustumisen.
Se, miten ihmiset ratkaisivat asioita, ei stressaamalla, vaan kysymällä toisiltaan, kokeilemalla ja jatkamalla, teki minuun vaikutuksen. Siinä syntyi sellaista arjen verkostoitumista, jota ei voi suunnitella etukäteen. Yhteisiä pieniä onnistumisia, vastoinkäymisiä ja yhteen hiileen puhaltamista. Kaikille oli tärkeää huolehtia toisten viihtyvyydestä, jonka itse koin erityisen vahvasti.
Rukalla opin, että verkostoituminen ei ole ainoastaan erillinen taito, vaan sitä tapahtuu nimenomaan tilanteissa, joissa ihmiset tekevät yhdessä ja havainnoivat toisiaan. Oli helppo huomata, kenen kanssa työskentely sujui rennosti ja kenen ajattelutapa resonoi omani kanssa. Siksi Ruka jäi mieleen positiivisena verkostoitumiskokemuksena. Se ei ollut vain tapahtuma, johon osallistuin, vaan paikka, jossa verkostot vahvistuivat ihan itsestään tekemisen kautta.
Keskeneräisyys näkyy myös verkostoissa
Aiemmin ajattelin verkostoitumisen olevan jotain sellaista, mitä ekstrovertit ihmiset vain luontaisesti “tekevät”. Että, se on sarja sujuvia small talk -hetkiä, LinkedIn-kutsuja ja käyntikortteja, ja että verkostoituminen on kyky pitchataitsesi jokaisessa tapahtumassa.
Laura Lindsberg (2024) avaa Verkostoitumisen taito -kirjassaan verkostoja paljon arkisemmin. Hänen mukaansa verkostot ovat ennen kaikkea ihmissuhteita, luottamusta ja halua auttaa sekä tulla autetuksi. Verkosto ei ole vain lista kontakteja, vaan joukko ihmisiä, joiden kanssa on jaettu kokemuksia ja keskusteluja (Lindsberg, 2024).
Tämä näkökulma oli samaistuttava siihen, millainen verkostoituja itse olen. Se antoi luvan ajatella, että hyvä verkostoituminen ei välttämättä tarkoita sitä, että puhuu kaikille, vaan sitä, että puhuu jollekin kunnolla ja sitä kautta löytyy oikeita ihmisiä ja aukeaa uusia mahdollisuuksia.
Oman kokemukseni mukaan juuri nämä kohtaamiset ovat tuoneet minulle eniten mahdollisuuksia. Kun olen sattunut ilmaisemaan tarpeitani oikeiden ihmisten kuullen, pysähtynyt, kuunnellut ja aidosti kiinnostunut, ovi on avautunut myöhemmin yllättävässä kohdassa, esimerkiksi projektiehdotuksen, suosituksen tai uuden tapahtumamahdollisuuden muodossa.
Aloin myös näkemään Proakatemian laajempana kuin vain oman tiimin ja tutut piirit. Kun uskalsin kurottaa tiimirajojen ulkopuolelle, huomasin, että verkostot alkoivat rakentua huomaamatta. Lindsberg (2024) korostaa: verkostoituminen alkaa usein pienistä, arkisista kontakteista, ei suurista spektaakkeleista, ja se tuntuu osuvan hyvin tähän omaan kokemukseeni.
Verkostoituminen ei siis ole minulle rivi käyntikortteja, vaan suhteita, jotka ovat aluksi keskeneräisiä. Ne eivät heti kerro, mitä niistä seuraa, mutta se onkin ehkä juuri se palkitseva osa.
Palautteen vastaanottaminen epävarmuuden keskellä
Kevään palautepajassa sain kuulla asioita, joita en itse ollut huomannut tai joita olin ehkä tietoisesti vähätellyt. Se oli samaan aikaan hämmentävää ja piristävää. Muiden silmissä olin ollut rohkea, sitoutunut ja tekemisen kautta oppiva. He olivat huomanneet ominaisuuksia, joita en keskellä kaoottisia viikkoja ollut osannut nähdä. Omassa mielessäni näin ensisijaisesti sotkuiset muistilaput, kiireiset viikot ja tunteen siitä, että en hallitse kaikkea.
Palautteen myötä jouduin kysymään itseltäni: kuinka paljon epävarmuus sumensi omaa itsearviointia? Olinko koko ajan liikkunut eteenpäin, mutta katse oli niin kriittinen, etten nähnyt kasvua? Odotinko jotakin isompaa niin kovasti, että en nähnyt arvoa päivittäisissä kiireissäni?
Kevään aikana ymmärsin, että palaute ei ollut pelkkä pala paperia tai hetki pajassa. Se oli konkreettinen muistutus siitä, että vaikka oma kokemus olisi keskeneräisyyttä ja sähellystä, ulospäin voi silti näkyä rohkea ja aikaansaava tekijä.
Epävarmuus = paikka, jossa kasvu alkaa
Sekä Kulovesi (2022) että Lindsberg (2024) puhuvat omilla tavoillaan siitä, että nykyinen työelämä on jatkuvan muutoksen ja epävarmuuden sävyttämää. Kulovesi tarkastelee tätä markkinoinnin ja yrittäjyyden näkökulmasta: epävarmuus on tila, jossa luovat ratkaisut syntyvät, kun kaikkea ei voi suunnitella etukäteen. Lindsberg puolestaan korostaa, että verkostojen arvo korostuu juuri silloin, kun suunta ei ole täysin selvä, ihmiset ympärillä voivat auttaa näkemään mahdollisuuksia, joita itse ei huomaa (Kulovesi, 2022; Lindsberg, 2024).
Tämä resonoi omassa keväässäni yllättävän paljon. En saanut täydellistä suunnitelmaa, jonka olisin voinut laittaa seinälle ja toteuttaa rivi riviltä. Sen sijaan sain kokemuksia, jotka opettivat sietämään epätäydellisyyttä ja epävarmuutta.
Opin, että työelämän tai opintojen kaaos ei ole automaattisesti merkki siitä, että teen jotain väärin. Se voi olla myös merkki siitä, että olen oikeasti mukana tilanteissa, joissa tapahtuu, muuttuu ja kehittyy.
Loppukeväästä sain Kiakkokierros-tiimissä nimikkoroolin: “Taika vaan luottaa prosessiin”.
Aluksi se nauratti, ehkä vähän jopa ihmetytti. Minä, joka en pidä keskeneräisyydestä, kannan yhtäkkiä titteliä, joka viittaa luottamukseen prosessia kohtaan. Mutta mitä enemmän sitä mietin, sitä osuvammalta se on alkanut tuntua ja osaan jopa tietoisesti muistuttaa itseäni siitä, että teen oikeita asioita. Kerään resursseja tulevaisuuteen.
Pidänkin kevään suurimpana oppina sitä, että minun ei tarvitse rakastaa epävarmuutta, mutta voin silti luottaa siihen, että selviän sen keskellä ja se vie minua eteenpäin jatkuvasti.
Lähdeluettelo
Kulovesi, A. (2022). Markkinointia rakkaudella. Saga Egmont.
https://store.ellibs.com/fi/book/9788726163315/markkinointia-rakkaudella
Lindsberg, L. (2024). Verkostoitumisen taito. Alma Insights.
https://kirjakauppa.almainsights.fi/sivu/tuote/verkostoitumisen-taito/4959900
Manninen, O. (2024). Kirkas brändi [Tiimiakatemia Media -artikkeli]. Tiimiakatemia Media.
https://tiimiakatemia-media.fi/kirkas-brandi-3/
Tiimiakatemia Media. (2022). Markkinointia rakkaudella – opiskelijaesseet ja reflektiot.
https://tiimiakatemia-media.fi/markkinointia-rakkaudella/
Microsoft. (2026). Copilot (Essee-Esa) – kirjoittamisen sparraustyökalu.
https://www.microsoft.com Harjoittelin käyttämään eheän ulkoasun muodostamiseen.