Reflektoiva tuotos

Jätä jälki – Yhteistyö- ja verkostovastaava

Reflektoiva teksti

Category

Asiakasverkoston rakentaminen | Building a Business Network

Visibility

Public

Johdanto

Syksy 2025 on mennyt nopeasti, osittain siksi, että tekemistä on ollut paljon, mutta myös sen takia, että tekeminen on ollut kivaa. Ennen lukuvuoden alkua mietin paljon sitä, että mitä tekemistä keksisin koululla. Mikä voisi olla minun projektini? Kuin syöttönä lapaan tuli paikka johtoryhmässä. Draiv Osk:n hallitus ja johtoryhmä halusivat johtoryhmäämme uuden roolin, yhteistyö- ja verkostovastaavan. Olimme juuri viikkoja aiemmin olleet tiimin kanssa Barcelonassa opintomatkalla, jota olin järjestämässä. Olin sopinut Barcelonassa toteutetut yritysvierailut, mikä oli mielestäni mukavaa hommaa. Tämä rooli siis ikään kuin tippui syliini, jonka vuoksi otinkin sen ilolla vastaan.

Olen nuoruudessani tehnyt melko paljon, jonka kautta olen päässyt tutustumaan moniin erilaisiin ihmisiin, mistä olen äärimmäisen kiitollinen. Yksi suuri syy tähän on se, että olen koko elämäni harrastanut urheilua, etunenässä jääkiekko, jonka kautta olen saanut paljon ystäviä ja verkostoja. Osaan arvostaa sitä, että tunnen melko paljon ihmisiä sekä pystyn sanomaan, että hyvin suurella osalla heistä on varmasti minusta hyvä kuva ihmisenä. Olen aina pyrkinyt jättämään ihmisiin positiivisen muistijäljen itsestäni, vaikken asiaa sen enempää ole miettinytkään, se on tullut aika lailla itsestään.

Yhteistyö- ja verkostovastaava, eli?

Koska tämä rooli oli osuuskunnassamme täysin uusi, oli selvää, että tähän rooliin hyppäävä määrittää paljolti sen, että mitä rooli sisältää. Tästä asiasta tykkään hyvin paljon. Saan olla luova ja miettiä boxin ulkopuolelta.  Nopeasti ajateltuna monet ovat luonnehtineet tätä roolia sellaiseksi, jossa sovitaan vain yritysvierailuita silloin tällöin. En halua asian kuitenkaan olevan näin. Haluan, että tämä rooli olisi hyvinkin laaja-alainen ja käsittäisi paljon muutakin. Yksi ”muu” asia voisi olla ei enempää eikä vähempää, kuin Draivin brändi. Luettuani Hannu Laakson Brändit kilpailuetuna kirjan, inspiroiduin paljon brändäyksestä, miksi emme voisi rakentaa myös Draiville vahvaa brändiä? Kirjassa todetaan sanasta sanaan loistavasti: ”Brändi ei ole se, mitä yritys sanoo, vaan se, mitä ihmiset tuntevat” (Laakso 2004, 40). Tämä on mielestäni loistavasti sanottu. Haluan, että Draiv herättäisi paljon tunteja, nimenomaan positiivisia sellaisia.

Haluan olla saattamassa sanaa tiimistä nimeltä Draiv ja nimenomaan roolini nimen mukaisesti tehdä sitä Proakatemian seinien ulkopuolelle. Yksi tuttuni sanoi minulle aikanaan liittyen yritysmaailmaan, että ”Jos et näy, et ole olemassa”, se on mielestäni aivan totta ja kuvastaa paljon sitä, miten tärkeää verkostoituminen sekä brändin rakentaminen on. En halua ainoastaan sopia meille vierailuita yrityksiin, joihin menemme kuuntelemaan heidän toiminnastansa, vaan haluan myös kertoa meistä. Yksi konkreettinen askel tässä on ollut myös se, että olen kuluneen viikon aikana ottanut myös Draivin LinkedIn profiilin hoitaakseni. Haluan, että olemme aktiivisia siellä ja kerromme tekemisistämme jatkuvasti.

Pyrkimykseni on, että pystyisimme jalkauttamaan sanomaa Draivista mahdollisimman laajalle, jotta me todella jäisimme Proakatemian historiaan tiiminä, joka teki jotain poikkeuksellista. Ja yhtenä poikkeuksellisena elementtinä todellakin näen verkostoitumisen ja sen hyödyt, joita haluan olla etunenässä rakentamassa. Suuresti arvostamani Jari Sarasvuo kertoi vieraillessaan sijoituscastissa siitä, minkä kokee miljardööri Björn Wahlroosin menestyksen suurimmaksi avaimeksi. Sijoituscastin juontajat Teemu ja Kevin pohtivat ja pohtivat asiaa ilman ”oikeaa” vastausta, kunnes Sarasvuo kertoi, että suurin avain Wahlroosin menestykseen oli verkostot. (Sijoituscasti. 42:00, 2025)

Piilaakso, Kalifornia – 2027

Draivin alusta asti olemme puhuneet siitä, että haluamme olla poikkeuksellinen tiimi. Olen ilokseni saanut huomata, että se ei ole jäänyt vain puheen tasolle. Draiv tunnetaan Proakatemialla todella hyvänä tiiminä, joka on paljon esillä. Olemme lähteneet toteuttamaan kunnianhimoisia projekteja sekä olleet esillä myös mm. ensimmäisen vuoden opiskelijoiden auttamisen osalta. Siitä olemme saaneet paljon kehuja. Omassa roolissani haluan myös toteuttaa poikkeuksellisia asioita, nyt yksi sellainen on alkamaisillaan.

Tiimissämme on paljon kiinnostusta startup-yrittäjyyteen ja tuntuu, että kiinnostus vain nousee, kuten myös allekirjoittaneella. Pari viikkoa sitten ilmoille tuli vitsi, että pitäisikö meidän tiimimme lähteä Piilaaksoon. Siis Piilaaksoon, maailman suurimpaan teknologia- ja innovaatiokeskittymään. Nyt tämä asia ei ole enää täysi vitsi, vaan olen toden teolla alkanut selvittämään asiaa. Kun olemme puhuneet siitä, että haluamme tehdä poikkeuksellisia asioita, niin mikä voisikaan olla poikkeuksellisempaa, kuin se, että Draiv todella kävisi Piilaaksossa. Vitsi, joka ei olekaan enää täysi vitsi. Tämä reissu, jos joku kuvastaisi Draivin paloa tehdä asioita isosti. Piilaakso on ikään kuin final destination, sieltähän maailman suurimmat yritykset ovat lähteneet ja siellä toimintamallit ovat täysin uniikkeja. Mitä voisimme oppia sieltä ja voisiko se todella olla konkreettista meidän tiimimme matkan kannalta?

Reissun toteutus – Piilaakso

Olen lähtenyt luomaan havainne karttaa, jonka avulla voisimme toden teolla lähteä toteuttamaan reissua. Havainne kartassa on tällä hetkellä viisi pääpainopistettä, jotka ovat rahoitus, idean myynti, mittarit, keihäänkärki sekä projekti. Rahoituksen osalta olen lähtenyt miettimään ensiksi niitä tahoja, joilta rahoitusta voisi olla saatavissa, joita ovat säätiöt, sponsorit sekä yhteistyökumppanit. Ennen kuin rahoitusasioissa voi mennä pidemmälle, on hyvin tärkeää miettiä, että millä kulmalla rahoitusta haetaan, eli idean mittarit, myynti sekä se keihäänkärki, joka reissumme myynnissä olisi.

Miten voisimme lähteä myymään tätä ideaa? Toisin kuin Barcelonan reissulla, enää syyksi ei riitä vain inspiraation hakeminen, vaan täytyy olla muutakin. Totta kai inspiraatiota lähdetään hakemaan, mutta tarvitaan konkretiaa. Yhdeksi suureksi kulmaksi olemme miettineet startup-kulttuurin kasvattamista Proakatemialla, Tamkilla sekä sitä kautta koko Tampereella. Mielestämme koko Suomi tarvitsee lisää rohkeutta ajatella isosti ja mikä olisikaan parempi paikka hakea tähän inspiraatiota, kuin Piilaakso. Tässä varmasti isona asiana on myös se, että minkä verran Proakatemiaa voi muuttaa sekä ollaanko siihen valmiita ja halukkaita? Koen kuitenkin, että erilaisia malleja tulee etsiä, sillä mielestäni Proakatemian tulisi olla avoimempi oppimaan uutta. Koen, että Proakatemia on jäänyt liikaa kiinni vanhoihin tapoihin ja tottumuksiin. Enkä tarkoita tällä ainoastaan sitä, että Proakatemian tulisi yhtäkkiä muuttua pelkäksi startup-kiihdyttämöksi, mutta haen enemmänkin ajatusmalleja. Mielestäni yhteisömme tarvitsee enemmän isosti ajattelua. Eikä sekään myöskään tarkoita sitä, että kaikkien tulisi tavoitella miljardibisnestä, vaan enemmänkin sitä, että uskaltaisimme yrittää, emmekä miettisi liikaa.

Jätä jälki ja ole valmis muuttumaan

Kuten koko Draiv, myös minä haluan jättää jälkeni ajastani Proakatemialla. Haluan olla mukana rakentamassa Draivin kulttuuria, joka jää historiankirjoihin. Haluan myös olla luomassa sitä kulttuuria, joka jää elämään meidän poistuttuamme akatemialta. Kun Kimmo Sirainen vieraili meidän pajassamme, sain valtavan määrän inspiraatiota häneltä. Kimmo puhui paljon siitä, miten tärkeää on jättää positiivinen jälki. Halusin ottaa tämän mukaani, sillä koin ymmärtäväni sen arvon todella hyvin. Kimmo on käyttänyt tähän asiaan hyvää esimerkkiä. Jos katsot puhelinluetteloasi, voit pohtia jokaisen nimen kohdalla, että millainen kuva heillä on sinusta. Oletko jättänyt jäljen, jos olet, niin millaisen? (Siranen, K. LinkedIn. 2025). Minä haluan olla mukana luomassa jotain merkityksellisesti, haluan olla mukana jättämässä jäljen. Koen, että Proakatemialla on paljon valjastamatonta potentiaalia, joka odottaa sen ulosmittaamista. Sitä on kuitenkin vaikeaa ulosmitata, jos ei ole tietoa muustakaan, kuin siitä, miten on aina ennen toimittu. Jari Sarasvuo korosti Sijoituscastin vierailussaan, miten tärkeää on omiin olosuhteisiinsa vaikuttaminen. Sillä niihin todellakin voi ja pitää vaikuttaa, se on menestymisen yksi avaimista. (Sijoituscasti. 31:00, 2025)

Lähteet

Sirainen, K. (2025). Kohtaamiset ja niiden laatu ratkaiset kaiken. (postaus). LinkedIn. https://www.linkedin.com/posts/kimmosirainen_kohtaamiset-ja-niiden-laatu-ratkaisevat-kaiken-activity-7375746899246612480-eCgm?utm_source=share&utm_medium=member_desktop&rcm=ACoAAFT8xtIB0ljFDSUTWFilqaIJJtj63ZXB6WQ

Sijoituscasti. (5.12.2025). Tämä estää sinua menestymästä ft. Jari Sarasvuo. (Youtube). https://www.youtube.com/watch?v=fsDpHhJnB1I&t=6376s

Laakso, H. (2004). Brändit kilpailuetuna: Miten rakennan ja kehitän tuotemerkkiä. Talentum Media.

Coments

Your email address will not be published. Required fields are marked *