Itsensä johtamisen taito

Johdanto

Haluan reflektoivassa tekstissäni tuoda esille kokemuksia ja havaintoja kuluneen syksyn ajalta sisältäen ensimmäisen projektin, jossa toimin projektipäällikkönä, sekä toimintaani ja rooliani osana osuuskuntaa Draiv Osk. Tekstissä toivon pystyväni tuomaan esille syksyn aikana kohdattuja haasteita itsensä johtamisen näkökulmasta ja reflektoimaan omaa toimintaani sekä peilaamaan niitä itsensä johtamiseen liittyvään teoriaan lähteiden kautta.

Yksi keskeisimmistä opeista akatemialla ja puhutuin taito työelämässä on ollut taito johtaa itseään. Tämän ympärillä on varsinkin tämän syksyn aikana herännyt ajatuksia kehityskohdista ja sen hyödyistä, ja pyrinkin pohtimaan syksyä tästä näkökulmasta ja löytämään konkreettisia keinoja ja työkaluja, joilla voin kehittää itseäni niin johdettavana kuin johtajana sekä löytämään tasapainoa urakehityksen ja muun elämän välille.

Tässä reflektoivassa tekstissä hyödynnän pääasiallisena lähteenä J. H. Tiihosen ja Saaren teosta JHT – Missio vai mielenrauha (2025) tuodakseni kirjassa käsiteltyjä aiheita uratavoitteiden ja mielenrauhan saavuttamiseen poissulkematta toista. Toisena lähteenäni hyödynnän Eletiven (2023) artikkelia itsensä johtamisesta. Lähteen avulla tuon tekstiin konkreettisia työkaluja itsensä johtamiseen, joihin voin peilata omaa toimintaani syksyn ajalta ja löytämään kehityskohtia tulevaisuutta ajatellen.

Onko mielenrauha uhrattava mission eteen?

Syksyn käynnistyessä RAN-projektin myötä koin lunastaneeni paikkani tiimissä. Projektia edeltävä aika oli kulunut intensiivisesti uhraten yöunia sen eteen, että voisin aidosti löytää omat vahvuuteni ja soveltaa niitä työssäni intohimoisesti. Kun RAN alkoi, heräsin kuin unesta: minulla oli selkeä visio siitä, mitä projektin tulisi edustaa, mutta konkreettiset prosessit sen saavuttamiseen olivat vielä epäselvät.

Tämä heijastelee Tiihosen ja Saaren teoksen teemaa. Kirjassa todetaan, että tavoite ilman prosessia on pelkkä haave, ja ohjataan keskittymään tekemiseen tavoitteiden sijasta: ”Tavoitteet on tärkeitä ja haaveilu mukavaa. Jos kuitenkin haluat saada jotain aikaiseksi, keskity tavoitteiden sijasta tekemiseen” (Tiihonen & Saari, 2025, luku 11, s. 80). Projektin edetessä pidin tiukasti kiinni visiostani ja hyödynsin kaikki pienetkin osaamisen rippeet päästäkseni lähemmäs sitä. Tämä vaati valtavan määrän tunteja pelkästään seuraavien askelten miettimiseen ja kaikkien mahdollisten ajatuskulkujen sekä lopputulemien läpikäymiseen. Arvostin tiimissäni eniten sitä, että joku muistutti jatkuvasti: nyt on mentävä vain eteenpäin.

Kun sopimukset oli allekirjoitettu ja markkinointi aloitettu, ymmärsin nopeasti, että työmäärä tulisi kasvamaan lineaarisesti. Projektipäällikkönä ja markkinoinnista vastaavana kuormitus alkoi tuntua ajoittain ylitsepääsemättömältä, mihin lisäsi lamauttava epäonnistumisen pelko. Muistan hetken, jolloin ymmärsin tehneeni tietoisen valinnan: olin valmis uhraamaan kaiken, jos se vain vaadittaisiin onnistumisen eteen jopa mielenrauhani. Tässä vaiheessa pitkät työpäivät ja jatkuva stressi olivat vain keinoja, joilla pyrin varmistamaan projektin menestyksen.

Jälkikäteen reflektoidessani ymmärrän, että kyse oli vain noin 160 hengen tapahtumasta, johon ei ollut sitouduttu merkittäviä taloudellisia resursseja. Ymmärrän, ettei tämä projekti ole määritelmä minusta itsestäni, mutta minun on silti vaikea irrottautua ajatuksesta, että se olisi jatke siitä, kuka olen. Tiihonen ja Saari (2025) omistavat luvun 4 teemalle ”Tee enemmän kuin muut”, jonka mukaan huippuosaaminen vaatii todennäköisesti ”epäterveen määrän töitä”. Allekirjoitan tämän ajatusmaailman: uskon, että menestyäkseni niillä mittareilla, joita itse arvostan (kuten vapaus tehdä merkityksellistä työtä), vaatii se omien äärirajojen puskemista. Jos teen asiat parhaalla mahdollisella osaamisellani, menestys seuraa mukana.

Projektin aikana mielenrauhan uhraaminen ei tuntunut suurelta uhraukselta. Huonosti nukutut yöt, jatkuva stressitila, läheisille kiukuttelu ja tehdyt työtunnit tuntuivat olevan sen arvoisia, että sain kutsua tätä työkseni. Vasta tapahtumapäivänä, seisoessani onnistuneen tapahtuman keskellä, en tuntenutkaan täydellistä onnistumista. Olin ylpeä ja tyytyväinen, mutta ajatukseni pyörivät edelleen sen ympärillä, mitä olisin voinut tehdä enemmän, jotta lopputulos olisi ollut vielä parempi.

Nyt kun tapahtumasta on kulunut viikkoja, enkä vieläkään pysty puhumaan aiheesta ilman pettymyksen tunnetta itseäni kohtaan, ymmärrän maksavani mielenrauhani menettämisestä enemmän kuin olin varautunut. Tiihosen ja Saaren (2025) luku 16, ”Kärsimättömyys vie eteenpäin, kärsivällisyys perille”, resonoi tässä. Ehkä kyse ei ole niinkään kärsivällisyydestä, vaan siitä, että intohimo voi viedä eteenpäin, mutta se polttaa loppuun, jos mukana ei ole kykyä hyväksyä asioita, joita ei voi muuttaa. Ehkä yrittämisessä on kyse siitä, että tekee parhaansa siinä hetkessä, eikä siitä, että on paras ensimmäisellä kerralla.

Itsensä johtamisen määritelmä ja kokemus

Eletiven (2023) artikkelissa itsensä johtaminen määritetään seuraavasti: ”Vastuun ottamista ja omistajuutta omasta toiminnasta, ajatuksista ja tunteista. Siihen kuuluu tavoitteiden asettaminen, päätösten tekeminen ja aloitteen tekeminen, kaikki tavoitteena saavuttaa henkilökohtainen ja ammatillinen menestys” (kapp. 2).

Kun luin tämän määritelmän, ensimmäinen ajatukseni oli, etten koe vaikeaksi asettaa tavoitteita, tehdä päätöksiä tai ottaa aloitetta. Kuitenkin kulunutta syksyä mietittyäni muistan hetkiä, jolloin nämä toimet riippuivatkin sekä ulkoisista että sisäisistä tekijöistä. Itsensä johtaminen edellyttää selkeää itsetuntemusta, sitoutumista ja kykyä vastaanottaa palautetta ja kehittyä.

Huomaan, että nämä taidot ovat kohdallani riippuvaisia useista tekijöistä:

Varsinkin viimeinen kohta (sisäinen valmius) herättää usein vahvoja tunteita, sillä minulla on taipumus tähdätä täydellisyyteen. Tämä vaatii usein enemmän osaamista ja kokemusta kuin minulla on valmiiksi. Akatemiaympäristössä meitä kannustetaan jatkuvasti tekemään asioita, vaikka emme osaisi niitä täydellisesti, ja oppimaan matkan varrella. Kuitenkin ilman harjoitusta ja varmuutta horjuu usko omaan tekemiseen, mikä puolestaan nakertaa sitä varmuudentunnetta, jota itsensä johtaminen vaatii.

Päätöksenteon koen usein helpoksi, sillä nojaan intuitioon ja kysyn itseltäni: “Viehän tämä askel lähemmäs haluttua lopputulosta?” Kuitenkin silloin, kun kyse on asioista, joihin ei ole selkeää vastausta, turhaudun helposti ja saatan jäädä murehtimaan pieniä asioita. Syyllistyin projektin aikana siihen, että mietin liikaa asioita, joita en siinä hetkessä osannut miettiä, ja sanoin sen ääneen monessa käänteessä: ”Unohdetaanko me nyt miettiä jotain, mitä pitäisi?” Projektin päätyttyä reflektoidessani huomasin, että niitä pienempiä ja isompia huomioimattomia asioita oli monia. Totesin kuitenkin, että sillä osaamisella ja tiedolla, mitä minulla siinä hetkessä oli, olin huomioinut kaikista tärkeimmät asiat.

Suurin oivallukseni oli, että joskus sen täytyy vain riittää. Vaikka seuraavalla kerralla varmasti huomioin kaikki tästä oppimani asiat, minun on opeteltava antamaan itselleni armoa. Kaikkea ei voi aina tehdä ensimmäisellä kerralla täydellisesti, mutta yrittämällä olen lähimpänä saavuttaa tämän tavoitteen.

Yhteenveto

Kulunut syksy on ollut monella tapaa murroksen aikaa, jolloin olen siirtynyt pohtimaan teemasta ”kuka haluan olla” kysymykseen ”miten pääsen sinne”. Syksyllä olen joutunut pysähtymään toistuvasti reflektoimaan sitä, mitä menestys tai missio minulle todella tarkoittaa ja mitä olen valmis antamaan vastineeksi sen saavuttamisesta.

Olen pohtinut paljon omia vahvuuksiani, testannut osaamiseni rajoja, ja matkan aikana oppinut paljon omasta sietokyvystäni. Olen tasapainotellut sen kanssa, onko tärkeämpää menestyä vai se, millä tavalla menestyy. Kun Tiihonen ja Saari (2025) kuvasivat kirjassaan, millainen johtaja ja työkaveri hän oli tiimilleen, tuntui raskaalta lukea siitä, miten perfektionismin tavoittelu vaikuttaa myös ympäröiviin ihmisiin, ja koenkin vetäväni rajaa omaan toimintaani siihen.

Irtisanoutuessani syksyn lopussa palkkatöistäni esimieheni sanoi, ettei hänellä ole epäilystäkään siitä, etteikö saavuttaisi kaikkia tavoittelemiani asioita, koska olen valmis antamaan kaikkeni. Vaikka olen kuullut samat sanat monilta eri ihmisiltä, se luo edelleen hämmennystä siitä, mikä tae puhdas haluaminen on menestymiselle. Kuitenkin Tiihosen ja Saaren (2025) kirjaa lukiessani ja heidän puhuessaan aiheesta, voi sen saman määrätietoisuuden aistia Tiihosen menestyksensä takana. Erona on vain oivallus siitä, että on laadittava myös selkeät prosessit sen saavuttamiseksi.

Syksyn aikana tärkein itsensä johtamiseen liittyvä oivallus on ollut se, ettei ole kauaskantoista polttaa itseään loppuun tekemällä sellaista, minkä kokee itselleen mieluisaksi. On opittava tunnistamaan raja siinä, milloin puskee liian pitkälle äärirajoille, ja miten palauttaa itsensä takaisin sieltä, jotta tekeminen pysyy kannattavana. Aikaisempi epäonnistumisen pelko ei ole poistunut, mutta sen ohittaa pelko siitä, että antaa liikaa itsestään eikä pysty palautumaan siitä.

Lisäksi opin paljon siitä, miten tärkeää on toimia osana tiimiä, josta saa ulkoisen tuen, luottamusta ja kannustusta omaan toimintaan. Tämän lisäksi minun on oltava valmis kohtaamaan omat virheeni ja kehityskohtani sen sijaan, että lamaantuisin tai pakenisin niitä. Pyrin viemään tulevaisuuteen kantavan ajatuksen siitä, etten varmastikaan tule olemaan täydellinen, mutta lähimpänä olen vain silloin, kun yritän edes.

Lähteet

Eletive. (2023). Itsensä johtaminen: Määritelmä, merkitys ja työkalut. Haettu 15. joulukuuta 2025, osoitteesta [https://eletive.com/fi/blog/self-leadership-at-work-a-complete-guide/]

Tiihonen, J. H., & Saari. (2025). JHT – Missio vai mielenrauha. [Storytel].

Tekoälyn käyttö

Tämän tekstin muokkaamisessa, rakenteen yhtenäistämisessä, reflektointia ohjaavien kysymysten luomisessa sekä APA 7 -viittaustekniikan varmistamisessa on hyödynnetty Google Gemini -tekoälyä. Tekstin varsinainen sisältö, pohdinta ja ajatuskulut ovat kirjoittajan omia.